Läpimurto: Harri Kainulainen ampuu aina kun on paikka

Höylä vauhdissa. Harri Kainulaisen sihti on ollut kohdallaan harjoituspeleissä. Kuva: Jukka Rautio.

Jos HPK:n parasta maalintekijää olisi arvuuteltu ennen harjoituspelien alkua, tuskin kukaan olisi osunut oikeaan.

Ykköseksi nousi 21-vuotias hyökkääjä Harri Kainulainen.

Toki Kainulainen oli kova viimeistelijä jo junioreissa, mutta silti viiden maalin ryöppy on yllättänyt kaikki.

HPK on täynnä toinen toistaan kehutumpia NHL-varauksia, mutta sisäisen pörssin kärjessä komeilee herra Kainulainen. Miten selität tämän?

– Olen jatkanut samalla tavalla kuin aina ennenkin. Kun saan paikan, en näe muuta kuin verkon. Olen yrittänyt vetää paljon – ja nyt on käynyt vähän tuuriakin. Kiekot ovat kimpoilleet sisään.

Mistä maaliryöppy on nyt peräisin?

– En oikein tiedä... Kun viime kausi meni A:ssa tosi hyvin, sain lisää itseluottamusta. Nyt olen uskaltanut tehdä samoja juttuja liigassakin.

Teit kovaa jälkeä jo B- ja A-junioreissa. Onko sinusta tullut tehokas viimeistelijä luontaisesti vai kovan harjoittelun kautta?

– Ennen kaikkea treenaamalla. Tykkään vedellä tosi paljon myös off-ice. Kun on pitkä mies ja pitkä maila, siinä on hyvä yhdistelmä. Sillä vipuvarrella kuti lähtee tanakasti.

Jatkuuko verkon pöllyttäminen myös liigassa?

– Toivotaan niin. Kun laukoo paljon, luultavasti jokunen kiekko menee sisäänkin.

Pelasit ensimmäisen liigaottelusi jo kaudella 2015–16. Mitä siitä jäi mieleen?

– Hieno kokemus. Pääsin pelaamaan yhden pelin, kun liigaporukassa tuli älytön loukkaantumissuma. Se oli kotipeli Bluesia vastaan. Katsomossa oli paljon jengiä ja kavereita. Alku meni jännittäessä, mutta vähitellen homma lähti rullaamaan eteenpäin.

Kuka on HPK:n paras maalintekijä tulevalla liigakaudella?

– No, ketju Victor Backman-Otto Paajanen-Teemu Turunen on tehnyt tosi kovaa jälkeä. Veikkaan, että joku heistä. En osaa sanoa kuka.

Kuinka hyvin sinut tunnetaan Hämeenlinnassa?

– Joku saattaa tietää, mutta ei hirveän moni. Tota sun pitää käydä kysymässä hämeenlinnalaisilta.

Mistä lempinimesi Höylä on lähtöisin?

– Se tulee Kummelista. Siellä on puutyöopettaja Harri "Höylä" Soikkeli. Olen kulkenut tällä nimellä jo pitkään.

Missä pelaat kahden vuoden päästä?

– Toi on paha kysymys. En osaa sanoa yhtään. Menen eteenpäin kausi kerrallaan. Toivottavasti hyvässä roolissa mahdollisimman kovassa liigassa.