Lappeenrannasta muuttanut kahdeksankertainen Suomen mestari on Rauman uuden potkunyrkkeilyseuran taustalla: "Jos halutaan nuoria ja naisia mukaan, niin eivät he välttämättä tule vanhalle homeiselle salille"

Kansainvälisestikin kamppailulajeissa pärjännyt Mikko Tirronen on Rauman uuden potkunyrkkeilyseuran taustalla.

Ravintolan pöydälle laskettu moottoripyöräkypärä sopii tunnelmaan. Mikko Tirronen vaikuttaa mieheltä, joka ajaa asioita eteenpäin, eikä hänen urheilu-uraltansakaan ole vauhtia puuttunut. Lappeenrantalainen on potku- ja thainyrkkeilyn kahdeksankertainen Suomen mestari, mutta kuvailee olevansa 37-vuotiaana jo eläkkeellä. Uran piti loppua jo thainyrkkeilyn Suomen mestaruuteen aiemmin tänä vuonna, mutta Tirronen nousi vielä viime viikonloppuna kehään potkunyrkkeilyn SM-kisoissa.

Tuloksena oli alle 86-kiloisten mestaruus. Jos jotain päättyi Tapiolan liikuntahallin matolle, jotain uuttakin sai Espoossa alkunsa.

Tirronen laskee oman suorituksensa ja eurajokelaisen Lucas Ahmaojan mestaruuden juniorien alle 63,5 kilon sarjassa lähtölaukaukseksi Rauman uudelle potkunyrkkeilyseuralle.

– Täydellinen aloitus, Tirronen virnistää.

Uusia tuulia ja uudet tilat

Olkiluoto 3:n projektissa työskentelevä Tirronen muutti Raumalle viime joulukuussa töiden perässä. Nopeasti hän oli mukana RJS Samurain potkunyrkkeilytreeneissä, yhtä nopeasti auttamassa treenien vetämisessä ja melko nopeasti pystyssä on jo uusi seura, Rauma Fight Club. RFC:n perustajajäseniä ovat myös Mikko ja Kari Salonen sekä JP Saarinen.

Uuden seuran puheenjohtajana ja päävalmentajana toimii Mikko Salonen, potkunyrkkeilyn Suomen mestari vuodelta 2013. Salosen veljekset saivat Rauman potkunyrkkeilyyn nostetta ja ovat pyörittäneet toimintaa RJS Samurain siipien alla jo kymmenisen vuotta.

– Ajatuksena on, että haluaisimme tavoittaa uutta asiakaskuntaa ja tuoda raumalaista potkunyrkkeilyä 2000-luvulle, perustajat kertovat.

Uuteen tuulahdukseen liittyvät uudet tilat. RFC on sopinut Kuntomaxin yrittäjän Arto Tarvaisen kanssa kuntosalin tilojen käytöstä.

Rauma Fight Clubin tavoitteena on saada käyntiin useampi uusi ryhmä muun muassa naisten kuntopotkunyrkkeilylle, junioreille ja harrastajille, jotka haluavat myöhemmin nousta mukaan kilparyhmään.

– Kuntosalin käyttäjät ovat tavallisia ihmisiä, jotka haluavat nauraa ja heitellä yläfemmoja hyvissä olosuhteissa. Monen suomalaisen kamppailulajin ongelma on, että on jumahdettu johonkin sinne 80-luvulle. Jos halutaan nuoria ja naisia mukaan, niin eivät he välttämättä tule vanhalle homeiselle salille, Tirronen sanoo.

Toiminta ei saa olla yhden ihmisen varassa

Tirrosella on kokemusta seuran vetämisestä. Hän ”peri” aikanaan edelliseltä puuhamieheltä Lappeenrannan Kickboxing Clubin, jonka hallitukseen kuuluu edelleen. Tirronen on kuitenkin saanut houkuteltua ja koulutettua mukaan sen verran uusia vetäjiä, että toiminta pyörii jo ilman hänen läsnäoloaankin.

– Ei saisi olla niin, että seuran toiminta on 10 vuotta yhden jätkän vastuulla, vaikka vähän niin se mulla Lappeenrannassa oli. Silloin on vaara, että toiminta hiipuu ja kuolee sen yhden ihmisen mukana. Jokaisen valmentajan ei tarvitse olla maailmanmestari, vaan puuhamiehiä täytyy olla tarpeeksi, Tirronen tietää.

Hän tietää myös puhuvansa paljon, mutta korostaa esimerkiksi Salosen roolia uudessa seurassa. Vähältä muuten piti, ettei Tirrosesta tullut maailmanmestari. MM-kisaurakoita on päättynyt loukkaantumisiinkin, mutta ehkä lähimpänä MM-kulta oli, kun hänet kutsuttiin ICO-liiton ammattilaisten mestaruusotteluun. Vyölle jäi ”vice world championin” titteli, joka voisi kääntyä suomeksi MM-kakkoseksi.

Maailmancupin tasolta Tirrosella on neljä himmeämpää mitalia sekä lukuisia maaotteluedustuksia ja muita titteleitä. Jos Tirrosen ura nyt loppui, se käsitti 108 potkunyrkkeilyn, thainyrkkeilyn ja nyrkkeilyn kehäottelua. Iltaruskossakin hän uskoo edelleen ottavansa joitakin matseja.

– Näin jälkikäteen rehellinen yhteenveto urasta voisi olla, että saavutin jotain, mutta en ole mikään amatöörien maailmanmestari, hän tiivistää.

Ehkä enemmän kuin mitaleita, Tirronen arvostaa sitä, että on päässyt matkustelemaan urheilun ja työn perässä eri maissa. Esimerkiksi Hollannissa hän asui useamman kuukauden paikallisilla saleilla tai omistajien asunnoissa.

– Uskon, että mulle on kertynyt aika monipuolinen näkemys, miten voi ja kannattaa treenata.

”Ei treeneissä ketään hakata”

Tirrosen sanoo tekniikkansa olevan kuitenkin juuri sen näköinen kuin olisi aloittanut kamppailulajit 22,5 vuoden ikäisenä. Se on itseasiassa tottakin.

Ensikosketus tapahtui yliopistoaikoina Han Mo Dossa, josta Tirronen siirtyi täyskontaktin ja pääosumien perässä kokeilemaan potkunyrkkeilyä. Kuukauden peruskurssin jälkeen hän oli jo ensimmäistä kertaa kehässä.

– En tiennyt sääntöjä, mulla ei ollut valmentajaa ja olin ekaa kertaa Espoossa. Sain köniini aika kunnolla, mutta rakastuin kuitenkin lajiin. En ikinä olisi osannut kuitenkaan kuvitella, että voisin voittaa yhtään mitään, Tirronen muistelee.

Hänen ensimmäinen ottelukokemuksensakin voi antaa lajista hieman väärän kuvan, sillä kilpa- ja kuntopotkunyrkkeilyssä on vivahde-eronsa. Tirronen itsekin aikanaan ajatteli, ettei voi aloittaa kamppailulajeja, koska hänet hakattaisiin tyhmäksi.

– Potkunyrkkeily on kamppailu-urheilua, mutta ei treeneissä ketään hakata tai satuteta. Se on kulttuurista kiinni. Maailmassa on paljon kolistelijoita, jotka treenaavat paljon ja huolimattomasti, ja sitten on lumpiot kipeänä. Raumalla pidin heti siitä, että täällä ymmärretään treenata fiksusti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut