Lapua nappasi ensimmäisen välierävoiton

Lukko kävi molemmilla jaksoilla johdossa, mutta Lapuan rutiini oli lopulta liikaa naisten Superpesiksen välierien avauskamppailussa.

| Päivitetty

Lukko kävi molemmilla jaksoilla johdossa, mutta Lapuan rutiini oli lopulta liikaa naisten Superpesiksen välierien avauskamppailussa.

Lapua nappasi ensimmäisen kiinnityksen finaalipaikkaan lukemin 2–0 (6–2, 3–1).

– Oltiin molemmilla jaksoilla johdossa, mutta ei kovin kauan kyllä pysytty, Lukon pelinjohtaja Mika Takalahti myönsi.

Avausjaksolla Lukon tehohetki osui ensimmäiseen vuoropariin. Iida Möttönen kotiutti ensin Miia Karppasen, ja heti perään Sini Strander löi Kaisa-Maija Rosvallin kotiin.

Lapua ei kuitenkaan häkeltynyt vaan paukutteli omilla sisävuoroilaan tasaisesti juoksuja.

Avausjakson tehotykki oli nuori Janette Lepistö, joka löi kolme juoksua.

Toinen jakso eteni nollissa kolmanteen vuoropariin asti. Tiina Andreasen kotiutti Iida Möttösen, ja Lukko siirtyi johtoon.

Lapua oli kuitenkin tyly emäntä, kun lyöntivuoro vaihtui.

Hallitseva mestari otti Lukon ulkokentästä kolme juoksua, ja ilta oli ratkaistu.

– Ok yritys, mutta ei lopulta ihan lähelläkään, Takalahti summasi.

Pahiten Lukkoa koettelivat yhteensä neljä juoksua lyönyt Lepistö, kolmeen kotiutukseen pystynyt Emmi Liikala ja kaksi juoksua tuonut Emmi Viitala.

– Tilannetta Lapua rakensi aika hyvin. Niillä oli kotiutusyrityksiä puolet enemmän kuin meillä, Takalahti totesi.

– Eikä se meidän ulkopelimmekään ollut niin jäätävällä tasolla kuin Kankaanpäätä vastaan. Parantamisen varaa jäi kummassakin.

Joukkueet kohtaavat seuraavaksi jo perjantaina Otanlahdessa. Lukko saa mukaan kapteeninsa Enni Kylä-Kausen, joka kärsi torstaina pelikieltoa.

– Muita muutoksia ei ole tarkoitus tehdä, Takalahti kertoi

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut