Lapua vei sarjan katkolle – "Tämän lähempänä ei voida enää olla"

Feralle tarjottiin avausvoittoa keskiviikkona, mutta Virkiä vei sarjan katkolle.

Fera teki keskiviikkona Otanlahdessa sen, mikä ei näyttänyt puolivälieräparin kolmen ensimmäisen jakson perusteella todennäköiseltä. Raumalaiset nimittäin nappasivat Lapuan Virkiästä jaksovoiton ja pakottivat ottelun ratkaisun supervuoroon.Kotijoukkueelle tarjottiin voittoa, kun Virkiä ei onnistunut juoksunteossa omassa sisävuorossaan.

Eveliina Kestille rakennettiin paloton ajolähtö, mutta se kuivui täysin kokoon. Kestin viimeinen karkasi kopiksi, ja Ferakin jäi lopulta ilman juoksua.

Voitto oli raumalaisille tarjottimella myös kotiutuslyöntikisassa, kun Lapua jäi omissa yrityksissään yhteen juoksuun.Ensimmäiset viisi paria tasattiin, mutta kolme lisälyöjää toi lopulta ratkaisun Virkiälle jaksoin 2–1 (6–2, 0–3, 0–0, 3–2).Näin olleen Virkiällä on mahdollisuus katkaista sarjan perjantaina Lapualla.

– Se supervuoron ajolähtö sössittiin. Se oli varmasti käänteentekevä juttu, Feran parhaana palkittu Meea Lehtinen tuumasi joukkueensa kaaripelistä ottelun jälkeen.

Lapuan Virkiän peli hankaloitui

Keskiviikkona toinen jakso osoitti, että myös Virkiä olisi ottelusarjassa yllätettävissä. Kun Fera pääsi yhden juoksun johtoasemaan, katosi lapualaisilta hetkeksi lyönneistään rentous.

Suuri syy tähän oli myös raumalaisten tiiviissä ulkopelissä. Essi Kyllin loukkaantumisen jälkeen vieraiden ykköskärkeä jouduttiin muokkaamaan, eikä Virkiä saanut täytettyä pesiä haluamillaan pelaajilla.

Ja kaiken kruununa oli vielä yleisönkin sytyttäneet suoritukset, kuten Tinja Töyrylän polttoheitto takakentältä ykköspesälle.

– Pakko nostaa Feralle hattua. He tekivät meidän pelimme todella vaikeksi toisella jaksolla, Virkiän pelinjohtaja Tomi Niskanen kehui.

Fera sai sellaisen fiiliksen ylle, mikä kantoi sisäpeliin saakka.

Parhaiten tunnelmasta ammensi lyöjäjokeri Eveliina Kesti, joka pamautti kakkospuolelta läpi. Pallo kiipesi kakkospuolen vallin yli ja kieri Otanlahden pesäpallokentän aitaan kiinni.

Kotijoukkueen pelaajat kirmasivat Kestin sivalluksella pesältä toiselle, mutta harvinainen kakkospuolen kunniajuoksu jäi kuitenkin näkemättä.

– Pakko olla todella tyytyväinen, että nollasimme Lapuan täysin, Feran pelinjohtaja Toni Ojala kehui.

Ensimmäinen jakso ei voi toistua

Avausjakson avausvuorossa Feralla epäonnistui lähes kaikki.

Ensimmäinen juoksu vieraille lipsahti vapaataipaleella ja sitten Kaisa Peräaho iski kolmoskulmasta kunniajuoksun. Virkiän jokeri olisi ollut tilanteessa täysin poltettavissa, mutta taittoheitto ei pysynyt kotijoukkueen räpylässä.Nopeasti tulostaululla oli lukemat 0–4.

Kun Lapuan Virkiän tasoiselle joukkueelle antaa jakson alussa neljä juoksua eteen, on takamatkan kurominen lähes toivoton urakka. Saman tempun lapualaiset tekivät ensimmäisessä ottelussa molemmilla jaksoilla.

– Ensimmäinen jakso me lahjoitettiin. Ei näissä niin pärjää, toisella jaksolla olimme kovia ja pelasimme hyvää ulkopeliä, Meea Lehtinen totesi.

Vaikka ottelusarja on Lapualle katkolla, antoi ottelu Feralle paljon uskoa.

Joukkue pääsi ensimmäistä kertaa pistämään runkosarjan kakkosen tiukoille.

– Nyt kärjen tilastot olivat sellaiset kuin pitikin, ja vaihtajat hoitivat taas hommansa. Tämän lähempänä ei voida enää olla, seuraavaksi se kääntyy voitoksi.

– Jos hävitään niin hävitään sitten hyvällä pelillä. Tehdään tästä uskottava ottelusarja, ettei Lapua vain kävele jatkoon, Ojala sanoi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut