Lauri Tukonen liittyy Lukon joukkueharjoituksiin

Maanantaina raumalaisjoukkueen riveissä oli kaksi uutta kasvoa, kun hyökkääjät Janne Keränen ja Arttu Ilomäki olivat löytäneet tiensä Raumalle.

| Päivitetty

Rauman Lukon harjoitusvahvuuteen liittyi maanantaina kaksi uutta kasvoa, kun hyökkääjät Janne Keränen ja Arttu Ilomäki olivat löytäneet tiensä Raumalle. Kaksikon kausi venyi finaaleihin saakka KalPan paidassa. 

Ruotsalaisvahvistukset Joakim Hillding ja Johan Motin liittyvät Lukon mukaan viikolla 24, jolloin joukkue leireilee Huittisissa.

Ensi viikolla Lukon harjoituksiin palaa mielenkiintoinen kasvo, laitahyökkääjä Lauri Tukonen.

– Onhan se varmasti positiivisesti kiinnostava asia, päävalmentaja Pekka Virta tokaisee.

Tukonen, 30, palasi viime kaudeksi Lukkoon kolmivuotisella sopimuksella, mutta loukkaantui jo lokakuun alussa. Hän yritti pelata vamman kanssa, mutta selviytymistaistelu vihellettiin pian poikki. Tukosen kausi päättyi jo syksyllä.

Tukonen antoi Kiekkoareenalle tilannepäivityksen kunnostaan viimeksi helmikuun alussa. Urallaan liian monesta loukkaantumisesta kärsinyt hyökkääjä kertoi käyneensä aivan uuden jalkavamman takia leikkauksessa, josta toipuminen oli edennyt hyvin hissukseen.

Viime aikoina Tukonen on käynyt itsekseen jäällä Sastamalassa.

– Hän on hoitanut itseään, kuten muutkin vanhemmat pelaajat, Virta kertoo.

Omatoimisesti ovat saaneet harjoitella Lukossa myös 35 vuotta täyttäneet pelaajat. Ensi viikolla jäälle hyppäävät Virran mukaan kaikki kynnelle kykenevät Ville Vahalahtea ja loukkaantuneita pelaajia lukuunottamatta. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut