Liiga näkyy ensi kaudella myös vapaasti – olympiakisoista tuttu TV5 Telian kumppaniksi

Uusien kanavien lisäksi Liiga tulee ensi kaudella näkymään perinteisen tv:n puolella. Telia ja Discovery uutisoivat yhteistyökuviosta, joka tuo kiekko-otteluja vapaasti näkyvälle TV5-kanavalle. Kuva: Parker Byrd/Unsplash

Kotimaista kiekkoliigaa nähdään ensi kaudella myös TV5:ssä. Vapaasti katsottavien otteluiden määrästä ei vielä ole tietoa.

Valittujen otteluiden lisäksi Telia tuottaa Discoverylle jääkiekkoaiheista viikko-ohjelmaa, jossa katsojat pääsevät seuraamaan otteita viikon pelien kohokohdista.

– Jääkiekko on Suomen suosituin urheilulaji, ja olemme iloisia, että voimme Telian kanssa yhteistyössä nostaa Liigan sille kuuluvalle tasolle. Olympialaisten jääkiekkolähetykset olivat TV5:lle valtava menestys, joten haluamme jatkaa jääkiekon esittämistä TV5:lla, sanoo Discovery Networks Finlandin urheilupäällikkö Antti Haajanen.

Haajasen mukaan Discovery on avoin uudenlaisille tavoille toimia.

– Olympialaisissa alilisensioimme oikeuksia Ylelle, ja nyt rakennamme Liigan näkyvyyttä yhdessä Telian kanssa, Haajanen kuvailee.

Vaikka vapaasti näkyvien ottelujen määrästä ei vielä ole tietoa, Telia ei halua rakentaa kuviota, jossa kaikkien otteluiden katsominen olisi maksullista.

Haluamme tarjota myös tätä kautta makupaloja siitä, mitä olemme ylpeydellä yhdessä kiekkofanien kanssa rakentaneet rakkaudesta lajiin, sanoo Telian jääkiekkotoimintojen johtaja, Head of Hockey Olli-Pekka Takanen.

Telia on käynyt koko kuluneen kauden ajan aktiivista vuoropuhelua sekä kiekkofanien että liigaseurojen kanssa siitä, millä tavalla tv-lähetyksiä halutaan kehittää ja miten katselukokemuksen voisi viedä uudelle tasolle.

– Pyrimme parhaalla mahdollisella tavalla huomioimaan tätä kullanarvoista palautetta kunnianhimon tasosta tinkimättä, Takanen lupaa Telian tiedotteessa.

Lisää aiheesta

Myykö Telia liigakiekkoa liian halvalla? - "Suurin sankari on Liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemi"

Telian lupaus liian kova – samalla porukalla muka mullistavaa televisiota?

Telia lupaa raikkaan tuulahduksen ruutuihin: ”Kiekkokenttä ottanut itsensä turhan vakavasti”

Ei tiukkaa analyysiä, vaan vahvaa viihdettä - Telia ei lähde tekemään kiekkolähetyksissään journalismia

Telia rakentaa kuituverkon halleilta Helsinkiin – kiekkolähetyksiä ei tehdä enää lähetysautoista

Uusia kulmia käyttöön - Liigan televisiointioikeuksien hankkiminen oli Telialle iso päänavaus

Teliasta Liigan televisio- ja mediakumppani