Lisää aikaa valmistautua pesiskauteen – "Ei tarvitse ainakaan pelata näissä kurjissa säissä"

Pesäpallon pääsarjakausien lykkääntyminen on monen mielestä hyvä asia.

| Päivitetty

Viime vuonna naisten superpesiskausi pääsi koronaviruspandemian takia käyntiin vasta kesäkuun puolivälissä, mutta se ei lopulta ollut huono asia.

Esimerkiksi Kirittärien seurajohtaja Petri Kaijansinkko liputti viime kesän kokemusten perusteella sen puolesta, että myöhemmästä aloitusajankohdasta tulisi uusi normaali.

Tänä keväänä pelit oli kuitenkin tarkoitus aloittaa viime vuosien aikataululla. Miesten superpesiskausi piti pyöräyttää käyntiin vapun jälkeisellä viikolla, ja naisten pääsarjapelit oli tarkoitus aloittaa 12. toukokuuta.

Koronaviruspandemia puuttui kuitenkin jälleen suunnitelmiin. Kauden aloitusta lykätään kolmella viikolla, eli ensimmäinen virallinen syöttö nousee tällä tiedolla ilmaan toukokuun viimeisenä viikonloppuna.

– Hyvä, että päätös siihen siirtoon tuli nyt, Feran pelinjohtaja Erno Tuomainen toteaa.

– Olihan tämä ennakoitavissa, ja voi olla parempikin näin. Toivottavasti nyt päästään pelaamaan siten, että voidaan ottaa yleisöä.

Paremmat kelit kelpaavat hyvin

Siirtojen taustalla on luonnollisesti juuri halu saada yleisöä katsomoihin. Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta huomautti päätöksestä kertoneessa tiedotteessa, ettei tyhjille katsomoille pelaaminen tule taloustilanteen kannalta kysymykseen.

Kauden aloittamisen lykkääminen kolmella viikolla antaa superpesisjoukkueille ylimääräisiä harjoitusviikkoja. Myöhäisempi aloitusajankohta on todennäköisesti myös pelin, pelaajien ja katsojien kannalta parempi, koska kevät ehtii pitemmälle.

– Ei tarvitse ainakaan pelata näissä kurjissa säissä. Toivottavasti, Tuomainen hymähtää.

Muokatut sarjaohjelmat on tarkoitus julkaista virallisesti vasta toukokuun alussa, mutta nykyisellä tiedolla Fera avaa kautensa 28. toukokuuta vierasottelulla Lappeenrannan Pesä Ysejä vastaan.

Sitä ennen pelattavaksi suunnitellut neljä peliä joko sijoitetaan syksyyn tai ripotellaan tyhjiin kohtiin kesän kalenteria. Naisten Superpesiksen runkosarjan on tarkoitus päättyä 22. elokuuta.

– Muiden sarjojen kohtalosta ei tiedetä vielä mitään. Toivottavasti ne pystyttäisiin aloittamaan suunnitellusti, että ei tulisi pulaa kentistä, Feran valmennuspäällikkönäkin työskentelevä Tuomainen miettii.

Feran B:n treenit tauolla

Harjoitusviikot hyvissä ulko-olosuhteissa ovat varmasti superpesisjoukkueille tervetulleita, koska talven rajoitukset ovat tuoneet omat hankaluutensa. Feran superpesisjoukkue on saanut harjoitella käytännössä normaalisti, mutta seuran B-tyttöjen yhteisharjoitukset päättyivät maaliskuun alussa.

– B-tytöillä on ollut omatoiminen jakso. Nyt hieman selvitellään, miten he saavat aloittaa harjoitteluaan. On ollut epäselvää, lasketaanko heidät SM-tason urheilijoiksi, Tuomainen paljastaa.

Osa Feran B-tytöistä on ollut superpesisjoukkueen harjoitusringissä ja osa on treenannut kotiohjeilla.

– Yleisesti voi sanoa, että meidän treenimme ovat menneet hyvin. Talviharjoitteluhallia käyttävät seurat eli Fera, Pallo-Iirot, FC Rauma ja Rauman Urheilijat ovat toimineet esimerkillisesti. Turvallista on ollut, Tuomainen kehuu.

– Myös Rauman kaupungille iso kiitos. En näe, että tätä olisi paremmin voinut hoitaa. Saatiin harjoituspelitkin turvallisesti pelattua.

Kovia vastaan kannattaa pelata

Korona perui pesäpallon hallikauden viralliset pelit, mutta alkuvuoden aikana Fera on päässyt pelaamaan kuusi harjoituspeliä.

Se voitti Pöytyä Urheilijat kahdesti ja Mynämäen Vesattaret kerran sekä hävisi kahdesti Porin Pesäkarhuille ja kerran Jyväskylän Kirittärille.

– Varsinkin nämä kolme viimeistä näyttivät kohtia, joissa meillä on kehitettävää, Tuomainen toteaa.

– Numeroiden valossa tuli isoja jaksotappioita, mutta tapahtui myös asioita, joista me voimme oppia.

Ennen kaikkea Kirittäret ja Pesäkarhut näyttivät, millaista tempoa huippujoukkueet pelissään pitävät. Sitä Tuomainen on pyrkinyt nyt tuomaan myös harjoituksiin.

– Ihan luottavainen olen, ja näistä peleistä on hyvät fiilikset. Sitä mieltä olen, että näitä kovia vastaan kannattaa pelata.

Juuri Kirittäriä ja Pesäkarhuja vastaan Fera suunnittelee vielä pelaavansa harjoituspelejä ennen sarja-avausta. Pelit on alustavasti sovittu, mutta suunnitelmat saattavat vielä elää.

Kesti jo mukana lajiharjoituksissa

Tuomainen toivoo, että hän pystyisi kevään harjoituspeleissä laittamaan kokoonpanoon myös lyöjäjokeri Eveliina Kestin.

Feran kapteeni oli loukkaantumisen takia pitkään sivussa joukkueen treenivahvuudesta ja joutui jättämään hallipelit väliin.

– Hän on ollut lajiharjoituksissa mukana, mutta varsinkaan nyt kun ulos päästiin, hän ei voi vielä niin sanotusti täysillä repiä ja rehkiä, Tuomainen kommentoi.

– Talvella jo sovittiin, että hän ei harkkapeleissä pelaa, jos näyttää siltä. Niissä Julia (Valtanen) antoi hyvää taustatukea, ja nuoret kantoivat hyvin vastuuta. Ihan hyvältä näyttää.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut