Loukkaantuminen pudotti Saarijärven Leijonista, Laineen kohtalo epävarma

Lassi Lehtinen, Vili Saarijärvi, Heikki Liedes ja Julius Mattila jäivät sivuun Leijonista.

Columbus Blue Jacketsin NHL-hyökkääjä Patrik Laineen piti liittyä tällä viikolla Suomen jääkiekkomaajoukkueen MM-leiritykseen ja pelata Tshekin EHT-turnauksessa, mutta suunitelmat muuttuivat maanantain.

Jääkiekkoliitto tiedotti, että sekä Laine että Iiro Pakarinen joutuvat jäämään pois turnauksesta.

– Laine ei ole tällä hetkellä täydessä pelikunnossa, eikä siksi voi lähteä mukaan joukkueen matkaan, GM Jere Lehtinen kommentoi.

Laineen osallistumisesta 12. toukokuuta Tampereella alkaviin MM-kisoihin tehdään päätös ensi viikonloppuna.

Myös Pakarisen poisjäännin syy on loukkaantuminen viime viikon Ruotsi-ottelussa.

– Pakarisen vamma estää häneltä myös osallistumisen MM-kisoihin, Lehtinen sanoi.Vaikka Laine joutui jäämään pois, Tshekin EHT-turnaukseen Leijoniin liittyy täysi tusina uusia pelaajia.

Jo aiemmin oli tiedossa, että hyökkääjät Joel Armia ja Sakari Manninen sekä puolustaja Olli Määttä liittyvät nyt MM-leiritykseen.

Lisäksi mukaan on kutsuttu Ruotsin mestaruutta juhlineet puolustaja Miika Koivisto ja maalivahti Emil Larmi sekä Suomen mestaruuden valloittaneet maalivahti Christian Heljanko, puolustajat Valtteri Kemiläinen ja Mikael Seppälä sekä hyökkääjä Waltteri Merelä.

Sveitsin finalisteista MM-leiritykseen lähtevät hyökkääjät Toni Rajala, Jere Sallinen ja Teemu Hartikainen.

Vamma pudotti Vili Saarijärven

Uusien miehien saapuminen paikalle tiesi MM-leirityksen päättymistä Lukon mestarijoukkueeseen kuuluneille pelaajille eli maalivahti Lassi Lehtiselle, puolustaja Vili Saarijärvelle sekä hyökkääjäkaksikolle Julius Mattila–Heikki Liedes.

Heistä Saarijärvi joutui jäämään sivuun vamman takia.

– Kilpailu kisapaikoista tiivistyy. Ensi viikolla edessä on kolme peliä ja sitten on aika lyödä lukkoon MM-joukkue, Lehtinen painotti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut