Loukkaantumisesta toipunut Susanna Tapani hioi laukaustaan Lauri Korpikosken ja kumppaneiden kanssa

Laitilalaishyökkääjä palaa maajoukkuepaitaan Venäjän-turnauksessa.

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen kauden päätavoite MM-kotikisat odottaa reilun kahden kuukauden päässä.

Maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustoselle aiheutti huolta loppuvuodesta muutamien avainpelaajien loukkaantumiset, mutta ainakin hyökkääjä Susanna Tapani toipui hyvään tahtiin.

Tapani on yksi niistä mieluisista vahvistuksista, jotka Mustonen saa mukaan helmikuun alussa Venäjällä pelattavaan naisten Euro Hockey Tourin finaaliturnaukseen.

– Aluksi loukkaantuminen säikäytti, koska se tapahtui Kanadassa. Katsoin viikon, kun toiset pelasivat. En tiennyt, mikä jalassa on, ja Suomessakin piti odottaa kuvauksiin pääsemistä. Odottaminen oli rankin osuus, Tapani kertasi marraskuussa taklaustilanteessa tullutta polvivammaansa.

– Sitten jalka kuvattiin ja todettiin, ettei kyseessä ole mitään vakavampaa. Alkoi kuntoutus, joka sujui paremmin kuin osasin odottaa.

Kuntoutusjakso kääntyi positiiviseksi kokemukseksi. Tapani pääsi hiomaan laukaustaan TPS:n miesten liigajoukkueen jäille liigajoukkueen toipilaiden pelaajien kanssa.

– Se oli huikea kokemus, kun olin siellä (Lauri) Korpikosken ja muiden kanssa. Lauoin muutenkin todella paljon kuntoutusjakson aikana. Lisäksi tein paljon fysiikkaharjoituksia ja henkilökohtaista taitoa mailan kanssa, Tapani luetteli.

Tapanilta jäi loukkaantumisen takia väliin joulukuun kotiturnaus, mutta helmikuun alussa hän pukee Venäjällä maajoukkuepaidan ylleen. Suomi on liikkeellä kovalla joukkueella, kun maalilla ovat Meeri Räisänen ja Noora Räty.

Kenttäpelaajien kirkkainta kärkeä edustavat Tapanin lisäksi esimerkiksi Michelle Karvinen, Petra Nieminen, Jenni Hiirikoski ja Riikka Sallinen. Viimeksi mainittu on pelannut naisten maajoukkueessa aiemmin sukunimillä Nieminen ja Välilä.

Naisten maajoukkueen pelaajille Venäjän-turnaus on viimeinen maajoukkuenäyttöpaikka ennen MM-leirin alkamista. Naisten MM-kilpailut pelataan huhtikuussa Espoossa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut