SalBan maalivahdin Jani Lahden salibandyura on ollut rikkoinen, ja viime talvenakin hän oli pitkään sivussa olkapäävamman takia.
Huumorintajuaan mies ei kuitenkaan ole vammoihinsa menettänyt, mikä käy ilmi esimerkiksi tiedotteesta, jolla SalBa kertoi Lahden vuoden mittaisesta jatkosopimuksesta.
– Henkilökohtaisesti lähden ottamaan taas yhden askeleen eteenpäin, ja kesäreeneissä ei armoa tunneta. Olen myös tilannut netistä itselleni ehjän kauden, joka pitäisi saapua kotiovelle ihan näillä näppäimillä, Lahti ilmoitti.
Päättyneellä kaudella hän pystyi pelamaan 14 ottelua torjuntaprosentilla 77,55 ja maalikeskiarvolla 4,77. Torjuntaprosentilla mitattuna Lahti, 28, oli yli kolme ottelua pelanneista maalivahdeista koko sarjan veskaritilaston kolmonen.
– Muutama harmillinen loukki parin viime kauden aikana, mutta muuten Jani ollut todella tärkeässä roolissa meidän uudessa tulemisessamme kolmen viime kauden aikana, SalBan toiminnanjohtaja Joni Rokosa painottaa.
Henry Stenfors palaa SalBan puolustukseen
Uusvanhana vahvistuksena SalBaan saapuu puolustaja Henry Stenfors, joka palaa Raumalle Porin Karhujen divarijoukkueesta. Stenfors, 24, edusti SalBaa myös kaudella 2021–22 ja kirjautti tuolloin tehot 8+5=13.
Muut kautensa aikuisten sarjoissa hän on pelannut Karhujen paidassa.
– Olen otettu siitä, että Joni Jaakko (Rokosa) kysyi vielä haluja pelata ulkomailla ja täytyihän sitä miettiä, Stenfors lohkaisee.
– Monen keskustelun jälkeen saatiin sovittua siviilielämä ja arvoasiat kohdilleen.