Loukkaantuneen Julia Valtasen tilanteesta lohduttomia arvioita

Rauman keihästähden kausi saattaa olla jo paketissa.

| Päivitetty

Rauman yleisurheilutähti Julia Valtanen loukkaantui keskiviikkoiltana Jyväskylän GP-kilpailuissa ikävän näköisesti.

Keihäänheittäjä oli ottamassa vauhtiaskeleita heittoonsa, kun vasen jalka petti alta.

Valtanen poistui Harjun stadionilta jalka teipattuna ja keppeihin tukeutuen. Matka jatkui vielä samana iltana päivystykseen Jyväskylään ja torstaina magneettikuvauksiin.

Manageri-isä Ilpo Valtasen vastaus kertoo paljon, kun häneltä kysyi, miten Julialle kävi.

– Huonosti, isä ilmoitti iltapäivällä.

Ilpo Valtasen mukaan jo Jyväskylässä lääkärin ensiarvio oli, että akillesjänne on poikki tai revennyt.

Jos arvio osoittautuu kuvissa oikeaksi, edessä on pitkä toipumisjakso ja kuntoutus.

Julia Valtasen valmentaja Keijo Kylänpää antoi jo Ilta-Sanomille melko koruttoman lausunnon tilanteesta.

– Todennäköisesti lappu on seuraavan kerran rinnassa vasta ensi kaudella. Kyllä tämä kausi on taputeltu.

Sen paremmin Julia Valtanen, Ilpo Valtanen tai Keijo Kylänpää eivät osanneet kertoa tarkemmin, mitä loukkaantumistilanteessa tarkalleen tapahtui.

Julia Valtanen kertoi Iltalehdelle tunteneensa jalassa jonkinlaisen napsahduksen. Siksi hän osasi heti itsekin pelätä, että akillesjänne olisi mennyt poikki.

Valtanen olikin kisan jälkeen enemmän murtunut kauden kohtalosta kuin kivusta.

– Kyllä mä itkin. Se oli ehkä enemmän harmitusta, kun tiesi, että kesä on siinä.

Valtanen ehti heittää kesäkuun alussa Lappeenrannassa kauden parhaakseen 53,34. Raumalaisen ennätys on 57,91.

Entinen junioritähti on heittänyt aikuisten tasolla muun muassa SM-hopeaa 2019 ja kahdesti Ruotsi-maaottelun voiton.

Juttua päivitetty 8.6.2023 kello 13.52. Lisätty loppuun Julia Valtasen saavutuksia.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut