Lukas Klokille kahden vuoden jatkosopimus Neftehimikiin

Klok, Robin Press ja Daniel Audette kelpasivat kaikki KHL:n tähdistöotteluun.

Lukas Klokilla kulkee Venäjällä. Kuva: Juha Sinisalo

Puolustaja Lukas Klok jatkaa jääkiekkouraansa KHL-seura Neftehimik Nizhnekamskin paidassa myös seuraavat kaksi vuotta. Tshekkipelaajan jatkosopimuksesta tiedotettiin tiistaina.

Kaksi edellistä kautta Lukkoa edustanut Klok, 26, on pelannut Neftehimikissä todella tehokkaasti. Hän on kerännyt 38 pelissä tehot 5+22=27, mikä riittää puolustajien pistepörssissä neljänteen sijaan.

Omassa seurajoukkueessaan Klok on sisäisen pistepörssin kakkonen.

Klok valittiin myös KHL:n tähdistöotteluun, joka järjestetään 15.–16. tammikuuta Tsheljabinskissä. Klok nähdään tapahtumassa Euraasian joukkueessa.

Tähdistötapahtumaan kelpasi myös kaksi muuta Lukon viime kauden joukkueen pelaajaa. Vitjaz Podolskin Daniel Audette on mukana Pohjois-Amerikan joukkueessa, ja Severstal Tsherepovetsin Robin Press edustaa Skandinaviaa.

Lukossa Press oli puolustajien pistetykki, mutta KHL:ssä hän on jäänyt jälkeen Klokin pistetehtailusta. Ruotsalaisen 39 pelin pistesaldo on 4+12=16.

Venäjän EHT-turnauksessa Kanadaa edustanut Audette puolestaan on oman joukkueen toiseksi tehokkain pelaaja. Hän on kerännyt 36 pelissä saldon 14+17=31.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut