Lukko hankki puolustukseensa vahvistusta – SM-liigassa ja ulkomailla marinoitunut konkari paikkaa Samuli Piipposta

Joonas Järvinen on edustanut SM-liigassa viimeksi Ässiä kaudella 2020–21. Tuolloin Järvinen kantoi rinnassaan myös kapteenin C-kirjainta. Kuva: Vesa Pöppönen/AOP

Puolustaja Joonas Järvinen tulee vahvistamaan Rauman Lukon puolustusta. 34-vuotias puolustaja Järvinen on tehnyt Lukon kanssa kahden kuukauden mittaisen sopimuksen, jossa on myös seuran optio loppukaudesta.

Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo seuran tiedotteessa, että Järvinen paikkaa Samuli Piipposen loukkaantumisesta tullutta aukkoa.

– Tiedämme, että Piipponen on sivussa ainakin maaottelutaukoon asti. Olemme kovassa peliruuhkassa, johon sisältyy kolmen pelin viikkoja, matkustamista ympäri Suomea ja vielä Münchenin CHL-reissu. Pohdimme puolustuksen tilannetta ja tulimme tulokseen, että nyt on aika reagoida, Sahlstedt sanoo.

Järvinen on pelannut kaksi edellistä kautta Saksan pääsarjassa DEL:issä Düsseldorfer EG:n riveissä. SM-liigassa Järvinen on viimeksi edustanut Porin Ässiä kaudella 2020–21.

Puolustajalta löytyy kokemusta myös KHL:stä sekä Pohjois-Amerikasta AHL:stä. Suomen MM-joukkueisiin Järvinen mahtui vuosina 2012 ja 2017.