Lukko houkuttelee pelaajia naisten liigajoukkueeseen ulkomailta asti

Lukko säilytti naisten liigapaikan ja etsii nyt uusia pelaajia.

Rauman Lukko sai hyviä uutisia Jääkiekkoliiton suunnalta, kun sen hallitus pui kokouksessaan koronaviruksen keskeyttämää kautta. Liitto päätti jättää mestaruudet ja sijoitukset jakamatta.

Lukon B-nuoret saivat ensi kaudeksi paikan alle 18-vuotiaiden SM-alkusarjaan, mutta merkittävämpi uutinen oli Lukon naisten liigapaikan säilyminen.

Lukko johti kauden keskeytyshetkellä karsintasarjaa ja sai luvan anoa liigapaikkaa myös kaudelle 2021–22.

Saman oikeuden liitto myönsi Rovaniemen Kiekolle ja Turun Palloseuralle, joten saattaa olla, että liigan joukkuemäärä kasvaa ensi vuonna yhdellä.

Lukko tiedotti torstaina aloittaneensa pelaajarekrytoinnin ensi kauden joukkueeseen.

– Verkot ovat vesillä ulkomaita myöten, Rauman Lukko ry:n markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mikko Aikko kertoo.

Ulkomaalaisia pelaajia Lukko yrittää houkutella muun muassa sosiaalisen median ja viime kaudella Raumalla pelanneen yhdysvaltalaismaalivahdin Shelley Paynen kautta.

Toivonen jatkaa valmentajana

Suorastaan kaunokirjallisessa tiedotteessa Lukko kertoi pelaajien pääsevän ”hyödyntämään vetovoimaisen ja poikkeuksellisen vahvan kiekkoyhteisömme monipuolista ja jatkuvasti kehittyvää osaamis- ja olosuhdetarjontaa”.

Konkreettisia esimerkkejä löytyy Lähdepellolta.

– Ei missään muualla ole esimerkiksi laukaisuareenaa, jonne voi mennä koska vain veloituksetta treenaamaan. Lisäksi parasta aikaa Tuki-Areenan jumppasalissan tehdään hommia, jotta siellä on harjoituskauden alkaessa entistä monipuolisemmat oheistreenimahdollisuudet, Aikko toteaa.

Lukon päävalmentajana jatkaa Marko Toivonen. Laitilalaiselta löytyy yli 300 liigaottelun oma pelitausta ja kokemusta juniorivalmennuksesta poikien puolelta.

Toivosen tukena on viime kesänä Lukkoon palannut Sami Piilikangas, jonka toimenkuvaan kuuluu tyttö- ja jääkiekon kehitys.

Lukko toivoo kiinnostuneiden naispelaajien ottavan yhteyttä valmentaja Marko Toivoseen, valmennus.lukkonaiset@juniorilukko.fi tai +358 400 979 495.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut