Lukko ja KeuPa hiovat yhteistyötä, Nieminen menossa valmentajaksi

Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona verkkosivuillaan, että pelaajauransa päättävä Ville Nieminen siirtyy Mestiksen KeuPan päävalmentajaksi. Samaan kokonaisuuteen kuuluu lehden mukaan KeuPan muuttuminen Lukon farmiseuraksi. Timo Rajala vahvistaa keskusteluyhteyden.

Ilta-Sanomat uutisoi keskiviikkona verkkosivuillaan, että pelaajauransa päättävä Ville Nieminen siirtyy Mestiksen KeuPan päävalmentajaksi. Samaan kokonaisuuteen kuuluu lehden mukaan KeuPan muuttuminen Lukon farmiseuraksi.

Lukon toimitusjohtaja Timo Rajala painaa jarrua, mutta myöntää seurojen rakentavan yhteistyökuvioa.

- On meillä ollut keskusteluja, mutta ei ole mitään sopimusta. Tänäkin vuonna teimme KeuPan kanssa yhteistyötä, ja olemme hakemassa samantyylistä tai vielä syvempää yhteistyötä. Varsinaista farmiseuraa KeuPasta ei ole meille tulossa, Rajala kertoo.

Ensisijaisesti Lukko kaavaili yhteistyötä Forssan Palloseuran kanssa. Yhtälö olisi looginen, sillä FPS on juniori-Lukon kummiseura. Forssalaisten olisi kuitenkin pitänyt nousta Mestikseen.

- Tällä hetkellä ei ole neuvotteluja menossa muiden kuin KeuPan kanssa, Rajala painottaa.

Niemisen mittava pelaajaura päättyy perjantaina Lukon ja JYPin väliseen pronssiotteluun. Hän on jo pitkään ollut siirtymässä valmentajaksi tämän kevään jälkeen.

Pudotuspelien alla Nieminen ei ollut vielä täysin varma, mitä hän ensi kaudella tekee. Hän kuitenkin sanoi todennäköisesti seisovansa jossain vaihtoaitiossa.

Ilta-Sanomien mukaan Nieminen ei voinut vastustaa tarjousta, joka lyötiin hiljattain hänen eteensä.

- Tuohon Niemisen hommaan meillä ei ole mitään kommentoitavaa, Rajala toteaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut