Lukko-kasvatit perustivat tukirahaston vähävaraisille lapsiperheille: "Lasten pitää saada harrastaa"

Janne Niskala ja Antti Raanta ryhtyivät tuumasta toimeen hyvän asian puolesta.

| Päivitetty

Rauman Lukon kasvatit Antti Raanta ja Janne Niskala ovat perustaneet rahaston tukemaan vähävaraisia jääkiekkojunioreita. Rahaston nimi on Gottippäi ja se tulee olemaan yksi suomalaisten kiekkolegendojen perustaman Alumnin Tukisäätiön rahastoja.

Niskalan mukaan idea rahastosta lähti liikkeelle keskusteluissa alumnisäätiön puheenjohtajan Juha Rantasilan kanssa.

– Jo pitkään on ollut ajatuksissa, että jotain tällaista olisi hienoa tehdä. Toki hyväntekeväisyydessä on jo mukana oltukin, mutta rahaston kautta olisi tarkoitus auttaa isompaa porukkaa nyt ja tulevaisuudessa, Niskala kertoo.Niskala toimii Gottippäin hallituksen puheenjohtajana, Raanta varapuheenjohtajana. Rahaston hallituksen muut jäsenet ovat raumalaislähtöiset kiekkovaikuttajat Jukka Vienonen ja Iiro Junnila.

Niskala ja Raanta ovat saaneet kasvattiseuraltaan opit nousta maailman huipulle. He haluavat rahaston kautta antaa nykyisillekin junioreille mahdollisuuden samaan.

– Jääkiekon harrastamisen kustannukset ovat nousseet viime vuosina ja varsinkaan monilapsisissa perheissä ei aina ole mahdollista kaikkien harrastaa lajia, Niskala sanoo.

Huippukiekkolijat panostavat itse rahastoon. Lisäksi rahaa kerätään erilaisilla tempauksilla ja tapahtumilla.

Virallinen tiedotustilaisuus järjestetään kesäkuussa, kun NHL:n pudostuspelejä New York Rangersin kakkosvahtina tahkoava Raanta on myös palannut Suomeen. Ensimmäinen varainkeruutapahtuma järjestetään vielä myöhemmin tänä kesänä.

– Haluamme tuoda oman kortemme kekoon, jotta innokkaat raumalaiset kiekkolahjakkuudet saisivat helpotusta harrastuksen jatkumiseen, Raanta toteaa.

Alumnin Tukisäätiön erillisrahastoja on jo ennestään seitsemän. Esimerkiksi kiekkopersoona Juhani Tamminen perusti omansa Turkuun ja nykyinen Jokerien KHL-hyökkääjä Jesse Joensuu Poriin.

Gottippäi-rahaston tarkoitus on auttaa nimenomaan Rauman alueen junioreita.

Tukea voivat netistä löytyvällä hakemuksella anoa kaikki Lukon sekä sen seitsemän sateenvarjoseuran junioripelaajat.Seurat ovat Eurajoen Lätkä, Forssan Palloseura, Laitilan Jyske, Lauttakylän Luja, Lännen Kiekko, Panelian Raikas ja Uudenkaupungin Jää-Kotkat

– Se, kuinka paljon avustusta myönnetään, riippuu todellisesta tarpeesta. Tarkoitus on auttaa niitä, joiden harrastus on oikeasti vaarassa loppua. Tarkoitus ei ole, että ruvetaan ostamaan yksittäisiä uusia mailoja tai luistimia, puheenjohtaja Niskala huomauttaa.

”Tarkoitus on auttaa niitä, joiden harrastus on oikeasti vaarassa loppua. Tarkoitus ei ole, että ruvetaan ostamaan yksittäisiä uusia mailoja tai luistimia. ”

Niskalan omat tyttäret eivät harrasta jääkiekkoa, mutta hänellä on silti tuttavapiirinsä kautta käsitys, mitä jääkiekkoharrastus nykypäivänä maksaa.

– Vuosi vuodelta kulut ovat nousseet. Eivät ne enää hirveästi saa nousta, jos jääkiekko haluaa lisää harrastajia. Lasten pitää saada harrastaa, Lukon kapteeni sanoo.

Kustannukset vaihtelevat paljon esimerkiksi alueen ja ikäluokan mukaan, mutta usein puhutaan tuhansista euroista.Lukko ry:n toiminnanjohtaja Jari Neuvonen laski taannoin esimerkiksi, että kausikustannukset Lukon F-junioreissa ovat alle tuhannen euron luokkaa, mutta C1-junioreissa jo 4 000 euron mitoissa

– Raumalla tilanne ei ole pahimmista päästä, mutta näen, että tällaisissa lasten harrastuksiin liittyvissä asioissa apua ei voi olla liikaa. Meidän rahastomme on vain lisä sille hyvälle työlle, jota esimerkiksi Raumalaiskiekkoilun Tuki tuki jo tekee, Niskala muistuttaa.

Näin haet tukea Gottippäi-rahastosta

  • Rahaston tukihakemuksen voi tehdä täyttämällä Alumnin Tukisäätiön verkkosivuilta (www.alumnisaatio.fi) löytyvän hakulomakkeen ja lähettämällä sen sähköpostilla osoitteeseen gottippai@gmail.com.

  • Tukea voivat hakea kaikki Rauman Lukon sekä sen seitsemän sateenvarjoseuran junioripelaajat. Lukon sateenvarjoseurat ovat Eurajoen Lätkä, Forssan Palloseura, Laitilan Jyske, Lauttakylän Luja, Lännen Kiekko, Panelian Raikas ja Uudenkaupungin Jää-Kotkat.

  • Lisätietoa Alumnin Tukisäätiön verkkosivuilla ja Gottippäi-rahaston Facebook-sivuilla: www.facebook.com/gottippai

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut