Lukko kiinnitti Riikolan kahdeksi vuodeksi

Raumalaisilla on mahdollisuus kasata ensi kaudeksi veljespakkipari.

Lukko on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Simo-Pekka Riikolan kanssa. Jokipoikien kasvatilla on nyt menossa toinen sesonki raumalaisseuran puolustuksessa.

Riikola, 26, on kuluvalla kaudella kärsinyt vammoista, mutta silti hän on pystynyt pelaamaan 46 ottelua sinikeltaisissa. Niissä mies on lyönyt tauluun tehot 1+7=8.

Puolustajan ensimmäinen kausi Raumalla päättyi jo joulukuussa jalkavammaan. Hän ehti pelata Lukossa 19 peliä ilman tehopisteitä.

Riikola on 186-senttinen ja 90-kiloinen puolustaja, joka on liigatasolla edustanut myös KalPaa, SaiPaa ja TPS:ää. Mestiksessä hänet on nähty SaPKon ja KeuPan paidoissa.

Kiekkoareenan tietojen mukaan Riikola pääsee ensi kaudella pelaamaan samassa joukkueessa veljensä kanssa, sillä puolustaja Juuso Riikola on siirtymässä KalPasta Lukkoon.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut