Lukko kiinnitti Tarmo Reunasen tuleville kausille - "Kehityskäyrä näyttää edelleen vahvasti ylöspäin"

Tarmo Reunanen on tehnyt Lukon kanssa uuden kahden vuoden sopimuksen. Kuva: Juha Sinisalo

Rauman Lukko ja puolustaja Tarmo Reunanen ovat tehneet kahden vuoden jatkosopimuksen. Uusi diili pitää 20-vuotiaan naantalilaisen sinikeltaisissa kevääseen 2021 asti.

– Jatko on monen asian summa. Koen, että minun on hyvä olla Raumalla ja Lukossa. Tiesin jo silloin kun tulin tänne, että tässä on pidemmän tähtäimen tarina alkamassa. Haluan olla ehdottomasti osa tätä tarinaa, Reunanen sanoo Lukon tiedotteessa.

– Nyt kun pelitkin ovat menneet hyvin ja olen ottanut uusia askeleita urallani, uskon pystyväni auttamaan joukkuetta ja ottamaan henkilökohtaisesti niitä seuraavia askeleita.

Reunanen siirtyi Lukkoon kesken viime kauden TPS:stä. Hän ehti pelata sinikeltaisissa kahdeksan liigapeliä ja aloitti kuluvan kauden Lukon A:ssa.

Kun liigamahdollisuus aukesi, Reunanen tarrasi siihen kiinni lujaa. Hän on viimeistellyt Lukon takalinjoilla pelaamassaan 36 ottelussa yhteistehot 4+11=15.

– Reunanen on kehittynyt isoin askelin Raumalla. Valmennus on tehnyt hyvää työtä hänen kanssaan, mutta totta kai hän on itse tehnyt sen kovimman työn. Kaveri on treenannut todella kovaa, ja hän on erinomaisen kovassa fyysisessä kunnossa. Näin ollen Reunanen jaksaa pelata isoja minuutteja, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt kertoo.

– Hän on oppinut arvostamaan ympäristöä ja sitä, mitä hänellä nyt on. Kyseessä on pelaaja, joka toimii terveellä tavalla nöyrästi ja ottaa mielellään oppia vastaan. Hänessä on ollut aina potentiaalia, ja nyt hän pystyy ulosmittaamaan sitä lahjakkuutta.

Tarmo Reunanen on New York Rangers 4.kierroksen varaus vuodelta 2016. Hänet varattiin koko tilaisuuden 98. pelaajana.

– Reunasen kehityskäyrä näyttää edelleen vahvasti ylöspäin. Nyt kun hän pitää jalat maassa ja jatkaa työntekoa, uskon hänellä olevan erinomaiset jatkonäkymät Raumalla. Ja kuka tietää, vaikka jonain päivänä saattaisi olla isommatkin ympyrät edessä, Sahlstedt sanoo.