Lukko viimeisteli kuuden suoran täyteen ennen kuin Helmirannan kupla kutsuu – "Lämmittää totta kai aina mieltä, kun voitetaan Ässät"

Lukko ei antanut Ässille tällä kaudella pistettäkään. Eetu Koivistoinen osui lauantaina kahdesti Ässien verkkoon.

| Päivitetty

Lukon kokoonpano oli kauden viimeisessä Satakunnan derbyssä vajaa, mutta suoritus ei. Sinikeltaiset löivät Ässät jo kuudennen kerran tällä kaudella, nyt numerot olivat 2–5 (1–1, 1–2, 1–2).

Voitto oli Lukolle jo peräti kahdeksas perättäinen paikalliskamppailuissa. Maalit niissä ovat menneet raumalaisille peräti 46–13.

Tällä kauden lukemat ovat tylyt. Voitot 6–0, pisteet 18–0, maalit 36–10.

– Se tietysti kertoo siitä, että me olemme pelanneet hyvän kauden ja hyvin varsinkin Ässiä vastaan, Lukon kokenut Toni Koivisto summasi.

Lukko on ollut niskan päällä koko vuosikymmenen, sillä Ässät on pystynyt raapimaan raumalaisilta ylipäänsä pisteitä viimeksi joulukuussa 2019.

– Lämmittää totta kai aina mieltä, kun voitetaan Ässät. Nämä ovat hienoja pelejä, vaikka tässä loppukaudesta ei näissä yleisöä olekaan ollut.

Panos voitosta puuttui pelistä

Sarjasijoitusten kannalta pelillä ei ollut enää merkitystä. Lukko varmisti torstaina liiga-aikakauden ensimmäisen runkosarjan voittonsa, ja Ässät ei pelaamalla enää pudotuspeleihin voi nousta.

– Onnistuimme ihan hyvin valmistautumaan peliin, mikä ei ollut helppoa. Hoidettiin tämä peli hyvin, Koivisto näki.

Koska runkosarjan voitto oli varma, Lukko antoi osalle pelaajista huilimahdollisuuden. Sebastian Repo kärsi pelikieltoa, ja viime pelit sivussa olleet Aleksi Saarela ja Kristian Pospisil puuttuivat edelleen kokoonpanosta.

Lisäksi pelin jättivät väliin normaalisti isoja minuutteja urakoivat puolustajat Robin Press ja Lukas Klok.

– Käytännössä ei ollut panosta, vaikka tietysti tietyllä tapaa jokaisessa liigapelissä on panosta, Koivisto totesi.

Audette nousi pisteen päähän Kontiolasta

Yksi panos on Daniel Audetten mahdollisuus kamppailla pistepörssin voitosta. Audette teki Lukon viidennen maalin tyhjiin ja ylitti toisena pelaajana tällä kaudella 50 pisteen rajan.

Audette on koonnut saldon 13+37=50, kun pistepörssin kärjessä on HPK:n Petri Kontiola tehoin 13+38=51.

Hänen lisäkseen Porissa maalintekoon lukkolaisista pystyivät Thomas Gregoire, Mikko Petman ja kaksi ylivoimamaalia tykittänyt Eetu Koivistoinen.

Koivistoinen teki kaksi maalia myös torstaina, ja hänellä on nyt tältä kaudelta kasassa jo 23 osumaa.

Ässiltä maalintekoon pystyivät Niklas Appelgren ja Nicolai Meyer.

– Ensimmäinen kymppi ihmeteltiin, onko pelipäivä – katseltiin, ei luisteltu. Sen ensimmäisen kympin jälkeen pääsimme peliin kiinni, Lukkoa peluuttanut valmentaja Erik Hämäläinen summasi.

– Toisen erän ylivoimien ansiosta pääsimme peliin kiinni ja sen jälkeen pelattiin oikein hyvä ottelu.

Helmirantaan eroon perheestä

Ässät on runkosarjassa 12:s, ja mikäli pudotuspelijoukkueilla ei todeta alkavalla viikolla koronatartuntoja, porilaisten kausi päättyy runkosarjaan.

– On selvä juttu, että pitää olla huolellisia. Mikään ei ole sataprosenttista, mutta kaikkemme teemme, että se ei tulisi tuohon joukkueeseen, Koivisto totesi.

Muiden Lukon perheellisten pelaajien tavoin hän suuntaa maanantaina tai tiistaina Helmirantaan kuplaan. Koiviston vaimo sekä 14- ja 12-vuotiaat pojat jäävät pudotuspelien ajaksi asumaan kotiinsa.

– En halua ottaa mitään riskiä perheen puolelta. Olen menossa kuplaan, koska mulle se on varmasti paras vaihtoehto, Koivisto arvioi.

– Vaimo on kuitenkin parturikampaaja, joten hänelle tulee väkisinkin ihmiskontakteja. Lapset ovat onneksi jo sen verran isoja poikia, että he pärjäävät hetken ilman iskää.

Lukko vetäytyy alkuviikolla kuplaan

Liigan runkosarja on sinettiä vaille valmis. Lukko on sen voiton varmistanut ja tekee seuran uuden piste-ennätyksen.

Tiistain TPS-peli määrittää, mikä ennätyspistemääräksi lopulta kirjataan. Sen jälkeen Lukon on aika keskittyä pudotuspeleihin.

Sen Lukko viettää kuplassa. Alkuviikolla joukkue katkaisee entisestään yhteyksiään ympärlivään yhteiskuntaan.

– Me teemme näillä näkymin sellaisen kuplan, että yksin asuvat jatkavat yksinään asumistaan ja perheelliset siirtyvät Helmirantaan, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt paljastaa.

– Sellaiset, jotka asuvat tyttöystävän kanssa, voivat asua kotonaan, mutta siinä tapauksessa tyttöystävä ei voi käydä töissä tai kaupungilla.

Lukko aikoo rakentaa niin pitävän kuplan kuin se paikallisissa olosuhteissa on mahdollista. Samaan ratkaisuun on päätynyt pudotuspelijoukkueista ainakin Kärpät.

– Perheelliset pelaajat majoittuvat Helmirantaan, mutta perhe jää kotiin. Totta kai meidän pitää miettiä se, että jokainen voi nähdä lapsiaan leikkipuistossa maskin kanssa ja turvaväleillä, Sahlstedt kertoo.

– Sitä riskiä ei kuitenkaan oteta, että lapset kävisivät koulussa ja näkisivät kavereitaan, ja iskä halailisi heitä kotona. Valitettavasti sen verran pitää pelaajilta pyytää. Tämä vaatii nyt uhrauksensa.

Liigan puolivälierät on tarkoitus pelata siten, että joukkueet pelaavat kotipelinsä omissa halleissaan. Välieriä ja finaaleja ollaan kuitenkin viemässä yhdelle paikkakunnalle, jossa joukkueet vetäytyvät kuplaan.

Paikkakuntaa ei ole vielä päätetty, mutta Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä on maininnut julkisuudessa vaihtoehdoiksi Vaasan, Hämeenlinnan ja Tampereen.

– Ei tämä muuta normielämää kuin perheellisille, jos he eivät voi nyt kotiin mennä. Kaikki sosiaalinen elämä on jo muuten ollutkin nollissa, Sahlstedt toteaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut