Lukko-luotsi Marko Virtanen uskoo, että Lassi Lehtinen on pelikunnossa liiga-avauksessa

CHL-peleissä Lukon ykkösmaalivahtia ei välttämättä vielä nähdä.

Samuel Jukuri kantoi torjuntavastuun Pitsiturnauksessa. Kuva: Juha Sinisalo

Viime kaudella historiansa toisen Suomen mestaruuden voittaneen Rauman Lukon uusi vastuuvalmentaja Marko Virtanen ei vaikuttanut kovin huolestuneelta, vaikka joukkueen suurin tähti Lassi Lehtinen joutuikin seuraamaan perinteistä Pitsiturnausta katsomosta käsi kantositeessä.

Virtasen mukaan harjoituksissa muutaman viikon toipumisajan vaatineen vamman saaneen Lehtisen pitäisi toipua liiga-avaukseen mennessä.

– CHL-turnauksen ensimmäisistä peleistä ei voi hänen osaltaan sanoa vielä mitään. Me pelaamme jo kolmen viikon päästä tuloksesta, mitä kaikki eivät tahdo muistaa, Virtanen viestitti.

– Suomessa ei taideta vieläkään ymmärtää, miten kova sarja CHL on ja miten kovia ja isolla rahalla rakennettuja joukkueita siellä on mukana. CHL:n viimeiset pelit ovat tasoltaan käytännössä kovien maajoukkuepelien luokkaa, hän vertasi.

Marko Virtanen aloittaa ensimmäisen kautensa Lukon liigajoukkueen päävalmentajana, mutta Lukon organisaatiossa mies on jo toista kautta. Viime kausi päättyi komeasti Lukon A-juniorien Suomen mestaruuteen. Virtasen mukaan tulevan kauden liigayhdistelmässä tulee olemaan todennäköisesti seitsemän nuorten mestaripelaajaa.

– Viime kausi antoi minulle siinä mielessä paljon, että sain tehdä töitä nuorten kuuliaisten ja innokkaiden pelaajien kanssa. Samalla pääsin tutustumaan Lukon organisaatioon ja nyt uskallan sanoa, että parempaa kasvualustaa Liigaa ajatellen ei valmentaja olisi voinut saada.

Pitsiturnausta Lukko kuvasi fanien urheilujuhlaksi, missä pelaajat saavat päästää kauden ensimmäiset höyryt pihalle.

– Itse pidän tämän tyyppisistä intensiivisistä lähdöistä kauteen. Peleistä saa aina parempia viitteitä pelaajien osaamisesta kuin harjoituksista ikinä. Uusista pelaajista voi sanoa jo nyt, että kaikki sopivat meidän tyyliimme eli aktiiviseen ja liikkuvaan viisikkopeliin, tiivisti Virtanen.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut