Lukko nappasi maalivahdikseen Italiassa torjuneen kanadalaisen, ruotsalaisveljesten paluulle virallinen leima – "Kun on riittävän hyvä pelaamaan jääkiekkoa, me olemme kiinnostuneita"

Paluumuuttaja. Kultakypärä Ponthus Westerholm tuuletti Lukossa kaudella 2019-2020. Lukko sijoittui toiseksi, kun pudotuspelit jäivät koronan takia pelaamatta. arkisto Juha Sinisalo

Lukko on kiinnittänyt uudeksi maalivahdikseen kanadalaisen Samuel Harveyn, joka torjui päättyneellä kaudella ICEHL-sarjassa iltalialaisen HC Bolzanon paidassa.

Lukko julkaisi perjantaina myös Pathrik ja ja Ponthus Westerholmin paluun Malmö Redhawksista kahden vuoden sopimuksilla sekä Kim Niemisen kahden vuoden jatkosopimuksen.

Samuel Harveylle mennyt kausi oli ensimmäinen Euroopassa. Aiemmin hän oli torjunut ECHL:ää Fort Wayne Cometsissa sekä AHL:ää San Jose Barracudassa.

– Olen kuullut paljon hyvää maasta sekä myöskin organisaatiosta. Tunnen Thomas Grégoiren ja Gabriel Fontainen melko hyvin, sillä pelasin molempien kanssa nuorempana. He sanoivat, että joukkue on todella ammattimainen ja pelaajista pidetään erittäin hyvää huolta, Harvey kommentoi Lukon tiedotteessa.

– En ole pisin maalivahti, mutta suoritus- ja reaktiokykyni kompensoivat kokoani. Tykkään pysyä kärsivällisesti seisonta-asennossa ja haastaa hyökkääjää tekemään ensimmäisen liikkeen.

Westerholmin veljekset pelasivat Lukossa viimeksi kaudella 2019–20. Sen jälkeen he siirtyivät kolmeksi kaudeksi SHL:ään Malmön joukkueeseen.

– Kun on riittävän hyvä pelaamaan jääkiekkoa, me olemme kiinnostuneita. Ja pojat ovat aika hyviä pelaamaan jääkiekkoa. Kysyimme Ruotsin päästä, mitäs he tykkäisivät, jos tulisivat takaisin Raumalle ja he olivat kiinnostuneita. Asiat etenivät sen jälkeen nopeasti. Edellisen kerran, kun veljekset olivat täällä, he osoittivat, mihin pystyvät, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoo.

Pathrik Westerholm liittyi Lukkoon kesällä 2019. arkisto Pekka Lehmuskallio