Lukko pestasi kanadalaispakin - "Jykeväraaminen pelaaja, liikkuu tosi sulavasti kokoisekseen"

Viime kaudella Abt, 28, pelasi AHL:ää ja myös ECHL:ää. Eurooppaan hän tulee ensi kertaa.

| Päivitetty

Lukko on pestannut kanadalaispakki Matthew Abtin 1+1 vuoden sopimuksella. Viime kaudella Abt, 28, pelasi AHL:ää ja myös ECHL:ää. Eurooppaan hän tulee ensi kertaa.

Abt on 193-senttinen ja 82-kiloinen puolustava puolustaja. 

- Me saamme jykeväraamisen pelaajan, joka liikkuu tosi hyvin, nopeasti ja sulavasti kokoisekseen. Abt on kahden suunnan puolustaja, joka puolustaa tiiviisti ja tiukasti ja on aina valmis puolustamaan joukkuetovereitaan. Saimme oikein hyvät arviot hänen luonteestaan ja vaikuttaa kaikin puolin erinomaisena joukkuepelaajalta ja hyvältä jätkältä, joka laittaa aina joukkueen edun ensimmäiseksi, urheilujohtaja Kalle Sahlstedt sanoo Lukon tiedotteessa.

Sahlstedtin mukaan kanadalaispakin ensimmäinen syöttö lähtee napakasti.

- Aika näyttää, kuinka isoa roolia pystyy kiekollisessa pelissä ottamaan, mutta edellytykset sille on.

Abt ei ole paljon pisteitä AHL:ssä tehnyt. Viime kaudella Coloradossa syntyi 26 ottelussa 0+7 pinnaa. Sarjaa alempana 11 ottelua Utahissa tuotti pistesaaliin 2+3.

- Vili Saarijärvikään ei paljoa päässyt AHL:ssä ylivoimaa pelaamaan. Meillä on isot odotukset tästä pelaajasta, sanoo Sahlstedt.

Saarijärvi pelasi Lukossa hienon kauden ja ihastutti ylivoimapelin osaamisellaan. Saarijärvi teki mestaruuskaudella 61 ottelussa 9+34 pistettä.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut