Lukko taisteli kovaa, mutta München tuli väkisin tasoihin – "Kova prässi oli kolmannessa erässä"

Lukko ja EHC München pelasivat 2–2-tasatuloksen jääkiekon Mestarien liigan puolivälierien ensimmäisessä osaottelussa. Välieriin pääsijä ratkaistaan ensi viikolla Saksassa.

Lukon päävalmentaja Marko Virtanen penäsi joukkueeltaan yhtenäistä esitystä ennen tiistai-illan CHL-puolivälieräottelua EHC Müncheniä vastaan. Pelin jälkeen Virtanen oli melko tyytyväinen, sillä nuori Lukon joukkue haastoi saksalaisjättiä tosissaan. Kaksiosaisen puolivälieräsarjan ensimmäinen ottelu päättyi Äijänsuolla tasalukemiin 2–2 (0–0, 2–0, 0–2).

– Haaste oli kovaa luokkaa, aivan Euroopan kärkijoukkueita. Meillä oli monta pelaajaa, jotka pelasivat ensimmäistä ammattilaisotteluaan. Voisin sanoa, että moni ei tule koskaan enää pelaamaan noin kovaa ottelua. No, sen aika näyttää, mutta niin kova peli oli kyseessä, Virtanen sanoi ottelun jälkeen.

Virtanen kiitteli joukkueensa peli-ilmettä.

– Meillä oli sitä rohkeutta ja heittäytymistä. Keskityimme omaan tekemiseen ja olimme yhtenäisiä. Sitä olemme tässä hakeneet viime aikoina.

München nousi tasoihin kolmannessa erässä

Lukko johti ottelua 2–0 kahden erän jälkeen, kun Linus Nyman ja Samuli Piipponen onnistuivat toisessa erässä. Kolmannessa erässä München survoi väkisin kaksi maalia.

Frederik Tiffels teki kavennusmaalin paluukiekosta, ja kiekko ylitti vain vaivoin maaliviivan. Tasoitusmaalin teki Trevor Parkes tuikkaamalla Lukko-maalivahti Artjom Zagidulinin selän taakse jääneen kiekon sisään maaliin.

– Kahden maalin johdon menettämistä on turha jossitella. Kaveri prässäsi kovaa, ja tulos on nyt ottelusarjan puolessavälissä tämä. Toivottavasti tulos on parempi toisessa ottelussa, ja toivottavasti saamme lisää pelaajia mukaan, Virtanen totesi.

Samuli Piipponen iski kauniin osuman

Lukolta puuttui edelleen koronakaranteenin ja sairastumisien jäljiltä tukku avainpelaajia. Paluun tehneistä pelaajista puolustaja Noel Pietilän peliaika jäi alle viiteen minuuttiin. Norjalaishyökkääjä Michael Haga sen sijaan väläytteli taitojaan useasti ja alusti upeasti Samuli Piipposen 2–0-maalin, joka syntyi aivan toisen erän loppuhetkillä.

Myös Piipposen viimeistely oli upea. Ylänurkkakuti oli puolustajalle kauden ensimmäinen maali CHL:ssä. Liigassakin hän on osunut vain kerran.

– Hieno syöttö. On sitä niin paljon tullut vedettyäkin, että hyvä että meni sisään, Piipponen totesi maalistaan.

Piipposen näkemyksen mukaan Lukko oli parhaimmillaan ottelussa Müncheniä edellä.

– Pitää pystyä haastamaan heidän vähän hitaita ja kankeita pakkeja ja pyörittää peliä hyökkäyspäässä. Ensimmäisen erän kaltaisen jänteen jos pystymme pitämään, niin olemme vahvoilla. Kolmannessa erässä vähän päästettiin kaveria liian helposti mukaan,  Piipponen analysoi.

Piipponen sai tiistaina myös ylivoima-aikaa.

– Kiva paikka pelata, parempi mahdollisuus saada pisteitä. Valmentaja päättää jatkosta, ja otan vastaan ylivoima-ajan, jos sitä saan.

Puolivälieräsarjan toinen osaottelu pelataan ensi viikon tiistaina Münchenissä. Kahden ottelun yhteistulos ratkaisee jatkoonmenijän. Voittajan välierävastustaja tulee otteluparista Tappara–Rouen, jonka ensimmäinen osaottelu Tampereella päättyi tasalukemiin 3–3.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut