Lukko tuomitsee TPS-fanien paukkupommit, joista jätettiin rikosilmoitus: "Tämä oli ihan systemaattisesti suunniteltu juttu"

TPS:n kannattajakatsomosta heitettiin lauantaina paukkupommeja. Kuva: Kimmo Mäkeläinen

TPS:n kannattajien lauantaina Äijänsuolla jysäyttämät paukkupommit eivät selvästikään olleet yksittäisen ihmisen tempaus.

Poliisille toimitettavissa turvakamerakuvissa näkyy, miten pommin heittäjän eteen muodostetaan suoja.

– Kuvissa näyttää siltä, että muut suojelevat sitä, joka pommin heittää. Käsi vaan vilahtaa, kun ensin on rakennettu joukkomuuri eteen. Kyllä tämä oli ihan systemaattisesti suunniteltu juttu, Lukon turvallisuuspäällikkö Jaakko Salomaa kertoo.

– Pari vuotta sitten TPS-fanit tekivät ihan saman tempun. Silloin tapahtumat jäivät kuviin. Varmasti he tiesivät, että meillä on kamerat hallissa.

Poliisi teki rikosilmoituksen

TPS:n kannattajakatsomosta heitettiin lauantaina kaksi voimakasta paukkupommia hallin käytävälle. Ensimmäinen jysäytettiin juuri ennen pelin alkua ja toinen Lukon ensimmäisen maalin jälkeen.

Poliisi tiedotti maanantaina, että pommeista on tehty rikosilmoitus. Se on kirjattu nimikkeellä varomaton käsittely, ja tapahtumia selvitellään tallenteiden avulla.

– Rikosilmoituksen on tehnyt paikalla ollut poliisi, Salomaa tietää ja tuomitsee tapahtumat.

– Etenkin kun vallitseva maailmantilanne on mikä on, pidän äärimmäisen tyhmänä tätä käyttäytymistä.

Kovin sanoin tapahtumat tuomitsee myös Lukon toimitusjohtaja Jukka Kunnas:

– Täysin typerää, ajattelematonta ja itsekästä toimintaa, hän puuskahtaa.

– Ei tuo kuulu suomalaiseen katsomokäyttäytymiseen, ei etenkään ja varsinkaan tuollaisessa halliympäristössä. Se oli aikamoinen ääni ja shokki, jota yksi jos toinen säikähti.

”Mikä tuon idea edes oli?”

Myös poliisi arvioi tiedotteessaan, että räjähdysäänet olivat voimakkaita, ja räjähdysten välittömässä läheisyydessä oli lukuisia ihmisiä.

Poliisin mukaan ei ole tiedossa, että paukkupommit olisivat aiheuttaneet tilapäisiä kuulovaurioita lukuun ottamatta vahinkoja.

– Sanoisin, että tämä oli aika lailla keskenkasvuinen toimenpide. Ei tämä kuulu suomalaiseen hallikulttuuriin.

Ulkoilmatapahtumissa tuollaisten kanssa vielä pystyy elämään, koska siellä ääni hajoaa isomaan ympäristöön. Nyt se ääni oli tosi raju, Kunnas huomauttaa.

– Ihmettelen, mikä tässä edes oli se syy tai motiivi. Ei tuollainen ainakaan tunnelmaa paranna, eikä sillä ole mitään tekemistä kannattamisen kanssa. Mikä tuon idea edes oli?

Lapset järkyttyivät

Rikoslain mukaan varomattomasta käsittelystä voi saada sakkoja tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Kunnas lupailee tekijöille pitkää porttikieltoa Lukon peleihin.

Lauantaina järjestyksenvalvojat poistivat katsomosta yhden henkilön. Poliisi pyytää kuitenkin edelleen havaintoja pelissä olleilta.

– Haluan korostaa sitä, että viereissä katsomossa oli paljon lapsiperheitä, joista useampi lähti pois. Lapset olivat aivan järkyttyneitä, Salomaa painottaa.

Lounais-Suomen poliisi pyytää toimittamaan havainnot ja yhteystiedot sähköpostilla vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi, WhatsAppiin 050 4117655 tai vihjepuhelimeen 0295 417 259.