Lukkoa koetellaan - Vahalahti, Tukonen ja Marttinen koppiin kesken pelin

Raumalaisten loukkaantumissuma näyttää jatkuvan.

| Päivitetty

Loukkaantumiset ovat runnelleet Lukkoa, sillä kuluvan viikon aikana raumalaisseura on kertonut Janne Niskalan ja Chris VandeVelden kausien päättymisestä.

Lukon koettelemukset jatkuvat, sillä hyökkääjät Ville Vahalahti ja Lauri Tukonen poistuivat pukukopin puolelle kesken HPK-ottelun avauserän. Jyri Marttinen puolestaan jätti kaukalon toisen erän alussa.

Vahalahti sai käteensä kovan osuman kiekosta alivoimatilanteessa ja siirtyi lääkärin kanssa pukuhuoneeseen. Hänen paikkansa Lukon kakkosketjussa otti Janne Väyrynen, joka ensimmäisessä vaihdossaan syötti Janne Keräsen maalintekoon.

Kun erää oli pelattu vajaat 12 minuuttia, Tukonen käveli vaihtoaitiosta pukukoppiin.

Tukonen pelasi ensimmäistä otteluaan sitten loppiaisen loukkaantumisen. Hänen paikalleen ykkösketjuun nousi Toni Suuronen.

Toista erää oli pelattu kuutisen minuuttia, kun Marttinen siirtyi pukuhuoneeseen. Hän keskusteli pitkään Lukon huoltajien kanssa vaihtopenkin päässä ja käveli lopulta kopin puolelle.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut