Lukolle jykevä lisäys puolustukseen - Jyri Marttinen pelaa lauantaina

Lukko saa TPS-peliin kaksi miestä sairastuvan puolelta kokoonpanoon.

| Päivitetty

Jyri Marttinen on pelannut jääkiekkoa viimeksi 23. helmikuuta, silloin Ässien paidassa. Kamppailu Jukureita vastaan päättyi pahaan loukkaantumiseen. Kausi oli ohi, edessä pitkä sairausloma.

Nyt se on ohi. Marttinen vetää uuden seuransa Lukon paidan ylleen ensimmäistä kertaa lauantaina, kun raumalaiset kohtaavat vierasjäällä TPS:n.

Rinnalleen Marttinen saa Simo-Pekka Riikolan. Lukko laittaa kokoonpanoon seitsemän puolustajaa, joista kuusi pelaa.

Ykköspakkipari Janne Niskala–Johan Motin jatkaa yhdessä. Rony Ahonen saa lauantaina parikseen Roni Seväsen, ja Atte Mäkinen pukee seitsemänneksi puolustajaksi.

Lukon valmentaja Pekka Virta, mitä odotat Marttisen debyytiltä?

– Että hän selviytyisi sieltä läpi, Virta vastaa.

– Sitten sellaista, että hän malttaisi mennä askel kerrallaan eikä yrittäisi ottaa heti liian isoa palaa kakkua. Hän on kuitenkin välittävä persoona.

Marttisen, 35, paluuta kaukaloon mietittiin jo aivan sarjan avauskierroksille. Lukko kuitenkin halusi pelata varman päälle ja antaa puolustajalle hieman lisää aikaa.

– Pitää olla ymmärtäväinen ja armelias. Peli on peliä, eikä hänellä nyt ole pelituntumaa, Virta muistuttaa.

– Joka tapauksessa hän tuo persoonallaan kokemusta, jykevyyttä ja luonnetta.

Lukko uusii muutenkin TPS-otteluun kokoonpanoaan. Ykkösketju nähdään koostumuksessa Ville Vahalahti–Joakim Hillding–Toni Koivisto, kakkonen muodossa Janne Keränen–Arttu Ilomäki–Damien Fleury.

Keskiviikkona Tampereella loukkantunut Eetu Koivistoinen pystyy pelaamaan ja ottaa paikkansa Peter Tiivolan rinnalta.

Neljän jäljelle jäävän hyökkääjän sijoittelun Virta jättää vielä auki.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut