Lukolle seurahistorian ensimmäinen pesäpallomitali!

Rauman Lukon superpesisnaiset ovat voittaneet seurahistorian ensimmäisen pesäpallon aikuisten SM-mitalin. Lukko kukisti lauantain kolmannessa ja ratkaisevassa pronssiottelussa vieraskentällä Porin Pesäkarhut lukemin 1-0 (2-0, 4-4).

| Päivitetty

Rauman Lukon superpesisnaiset ovat voittaneet seurahistorian ensimmäisen pesäpallon aikuisten SM-mitalin.

Lukko kukisti lauantain kolmannessa ja ratkaisevassa pronssiottelussa vieraskentällä Porin Pesäkarhut lukemin 1-0 (2-0, 4-4). Ottelua seurasi Porissa 1577 katsojaa.

- Pesäkarhut taisivat enemmän pelätä sitä, että jäävät neljänneksi. Me olimme tulleet Poriin vain voittamaan pronssia, Lukon kapteeni Enni Kylä-Kause myhäili ottelun jälkeen.

- Joukkueemme oli henkisesti todella kova. Toisellakin jaksolla löytyi aina vain uusia ratkaisijoita tiukassa paikassa, hän kiitteli.

Lukon parhaina riemukkaassa voitossa palkittiin 4/5 kärkilyöntiä kerännyt ja kaksi juoksua tuonut Hanna Väisänen sekä kaksi juoksua lyönyt jokeri Tiina Andreasen. 

Fera on pelannut naisten Superpesiksessä yhtäjaksoisesti vuodesta 2002 lähtien. Naisten edustusjoukkue on kantanut Lukon nimeä kaudesta 2011 lähtien.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut