Lukolta odotettuja uutisia: Pekka Virta tarttuu ruoriin

Rauman Lukko julkisti torstaina aamutuimaan valmennustiiminsä tilaisuudessa, jonne oli kutsuttu mediaa ja yhteistyökumppaneita. 

| Päivitetty

Rauman Lukko julkisti torstaina aamutuimaan valmennustiiminsä tilaisuudessa, jonne oli kutsuttu mediaa ja yhteistyökumppaneita. 

Pöydän takana uutena päävalmentajana istui odotetusti Pekka Virta. Virta valmensi päättyneellä KalPan sensaatiomaisesti liigan finaaleihin, joissa kuopiolaiset joutuivat kuitenkin taipumaan Tapparalle.

Virran sopimus Lukon kanssa on 2+1-vuotinen. Sen aikana on tarkoitus myös menestyä, mutta kokenut valmentaja muistutti myös, että pikavoittoja on turha odottaa.

- Joukkue ja sen identiteetti rakentuvat maltillisesti. Kaikki projektit paranevat aina ajan kanssa ja mukana pitää aina olla sekä realismia että pitkäjänteisyyttä. Lopulta ainoa tavoite on oltava voittaa Suomen mestaruus jollakin aikavälillä lähitulevaisuudessa, Virta totesi. 

Lukon toimitusjohtaja Timo Rajalan mukaan Lukko saa valmentajan, joka on osoittanut pystyvänsä tekemään tulosta, mutta myös kehittämään nuoria pelaajia.

- Huomionarvoista on, että hän on kausi toisensa jälkeen kyennyt kehittämään uusia pelaajia niin sanottuun tähtikastiin. Se on erittäin tärkeää, kun mietitään, että meillä on kokeneiden pelaajien joukossa paljon nuoria eteenpäin pyrkiviä potentiaalisia pelaajia, Rajala muistutti.

Kuten Kiekkoareena jo aikaisemmin uutisoi, Virran valmennustiimiin kuuluvat Erik Hämäläinen, Jesse Welling ja Mikael Vuorio. 

Hämäläinen toimi viime kaudella SM-pronssille yltäneen Lukon A-nuorten päävalmentajana. Welling ja Vuorio ovat kuuluneet Lukon valmennusportaaseen jo useamman vuoden ajan. Vuorio ottaa kontolleen myös koko seuran maalivahtivalmennuksen.

Hämäläisen sopimus on kestoltaan kaksi vuotta, Wellingin ja Vuorion 1+2 vuotta.

Juttua muokattu kello 13.54. Lisätty kommentteja ja valmennustiimin sopimuksen pituudet.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut