Lukon A:lle neljä pelaajaa seuran ulkopuolelta – nuorten maajoukkuepuolustaja teki jatkosopimuksen, mutta pelaa silti ensi kauden Yhdysvalloissa

Tomi Leppänen edustaa ensi kaudella Sioux City Musketeersia.

Suomea alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa edustaneen Tomi Leppäsen nimi puuttui listalta, kun Lukko julkaisi keskiviikkona A-nuorten kesärinkinsä.

Nuori puolustaja ei pelaa ensi kaudella Lukossa, mutta hän ei silti ole sulkenut ovea raumalaisseuran suuntaan.

Päinvastoin, hän on sitonut itsensä osaksi seuran tulevaisuutta.

– Hän jatkaa meidän sopimuspelaajanamme, mutta edustaa ensi kaudella Sioux City Musketeersia, Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt paljastaa.

– Meillä on sopimus, että hän pelaa siellä vuoden tai kaksi, riippuen siitä, mitkä ovat hänen ja meidän tarpeensa.

Sioux City Musketeers on perinteinen USHL-seura, jossa ovat aikanaan pelanneet esimerkiksi Eeli Tolvanen, Sampo Ranta, Aapeli Räsänen ja Sebastian Repo. Kyseessä on Yhdysvaltojen pääjuniorisarja.

– Me olemme tehneet hänen kanssaan sopimuksen, jonka mukaan meillä on oikeus ottaa hänet jossain kohtaa, Sahlstedt kertoo.

– Katsomme ihan positiivisena, jos pelaajalla on jossain vaiheessa tarkoitus pelata vuosi ulkomailla juniorikiekkoa. Hänen tiensä meidän liigapelaajaksemme on toivottavasti tällainen.

Mukaan kolme pelaajaa Ässistä ja yksi Sportista

Lukon A harjoittelee 27 pelaajan ringillä, jossa keväällä ikäluokan Suomen mestaruutta juhlineita pelaajia on 17.

Lukon ulkopuolelta mukaan on tullut neljä pelaajaa. Maalivahti Juuso Helomaa, puolustaja Waltteri Mattila ja keskushyökkääjä Niklas Ketonen siirtyivät Ässistä, laitahyökkääjä Elmeri Hällfors puolestaan Sportista.

Mestareista neljä jatkaa uraansa Mestiksessä: Alex Mäkelä Hokissa, Aleksi Kenttämaa RoKissa, Eppu Karuvaara Kiekko-Vantaalla ja Jesse Ruotsi Ketterässä.

Virolaishyökkääjä Robert Arrak puolestaan siirtyy Puolan pääsarjaan KH Toruniin.

– Meillä on jälleen kasassa laadukas joukkue, jolta voi odottaa kärkisijoja. Hienointa tässä on kuitenkin se, että joukkueessa on paljon pelaajia, joista voidaan odottaa seuralle tulevaisuuden pelaajia edustukseen, kommentoi Lukon junioriurheilujohtaja Timo Elo tiedotteessa.

Luka Nymanin optio käytettiin

Joukkueeseen kuuluu myös puolustaja Luka Nyman, jonka 1+2-vuotisen sopimuksen optiovuodet Lukko on käyttänyt. Hän siirtyi viime kaudeksi Lukkoon RB Hockey Juniorsista ja pääsi näyttämään kykyjään edustusjoukueen harjoituspeleissä.

Liigapelejä Nyman ei vielä päässyt pelaamaan.

– Haluamme Lukan kanssa katsoa, mihin suuntaan hän ensi kaudella menee, Sahlstedt kertoo.

Lukon A-nuorten harjoitusrinki

Maalivahdit: Juuso Helomaa (Ässät), Mikael Ansio, Frans Salminen.Puolustajat: Noel Pietilä, Onni Korkka, Niklas Grönlund, Thomas Grönlund, Luka Nyman, Ondrej Cubo, Kalle Ervasti, Waltteri Mattila (Ässät), Aki Jokela.Hyökkääjät: Juha Pukkila, Miro Markkula, Oliver Suni, Iivari Säkkinen, Valtteri Lindroos, Elmeri Hällfors (Sport), Jasse Mäkäräinen, Lenni Hämäläinen, Alexander Gullichsen, Lenni Suutari, Daniil Trakth, Niklas Ketonen (Ässät), Sami Päivärinta, Libor Nemec, Jeremi Tammela.Valmentajat: Mikael Kotkaniemi, Ville-Vesa Vainiola, Petri Vehanen (maalivahdit), Sami Helenius (fysiikka).Huoltaja: Samu Tätilä.Joukkueenjohtaja: Joonas Järvenpää.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut