Lukon A sai apuja liigasta ja kaatoi HIFK:n – otteluohjelman kukkasen takia lauantain aamupeliä Jukureita vastaan kaavailtiin jopa puolueettomalle jäälle

Hankalasta avauserästä huolimatta Lukko pystyi puristamaan HIFK:ta vastaan kolme pistettä jääkiekon A-nuorten SM-sarjan ottelusta.

| Päivitetty

Hankalasta avauserästä huolimatta Lukko pystyi puristamaan HIFK:ta vastaan kolme pistettä jääkiekon A-nuorten SM-sarjan ottelusta. Jesse Mäkäräinen ja Eppu Karuvaara maalasivat kotijoukkueelle ottelussa, jonka loppuluvut kirjattiin 2–1 (0–1, 1–0, 1–0).

– Meillä oli pelissä nouseva trendi. Tötöilimme ensimmäisessä erässä momentumin kahdella jäähyllä vastustajalle, mutta pääsimme toisessa erässä pelin päälle. Ei se vääryys ollut, että me tämän hyvätasoisen jääkiekko-ottelun voitimme, Lukon valmentaja Marko Virtanen kuvaili.

Virtasen mukaan tasokkaan pelistä teki muun muassa se, että molemmissa joukkueissa oli miestenkin liigaa pelanneita pelaajia. Lukko oli saanut liigajoukkueen ringistä avuksi hyökkääjä Niklas Ylitalon ja ensimmäisen ottelunsa A-nuorissa tällä kaudella pelanneen Noel Pietilän.

Toiseen suuntaan lähti puolustaja Onni Korkka, joka liittyy karanteenin ja koronavirustestin jälkeen liigajoukkueen harjoitusrinkiin.

– Pietilä ja Ylitalo eivät ole viimeiseen kuukauteen juuri pelanneet, joten heille haluttiin minuutteja. Ilman pelituntumaa on vaikea mennä liigankin puolelle, vaikka kuinka olisi mukana laadukkaissa harjoituksissa. Eikä tämä A:n sarja ole mikään höppöinen sarja tällä hetkellä, Virtanen huomautti.

Lukon peli alkoi erikoiseen aikaan kello 13 päivällä, koska joukkue lähti illalla yöksi Lahteen. Lauantaina Lukko pelaa Jukureita vastaan jo kello 11.30.

– Hupaisaa tässä on se, että Jukurien peli alkoi perjantaina illalla Turussa kello 18.30. Keskustelimme siitäkin, että pelaisimme puolessa välissä puolueettomalla kentällä ja saisimme siten lisää palautumisaikaa, mutta se ei ollut Jukurien mieleen. Tällainen kukkanen tässä tällä kertaa, Virtanen hymähti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut