Oheinen valokuva on yksi ikonisimmista hetkistä raumalaisen jääkiekkoilun historiassa.
Siinä joukkuekavereiden kultatuoliin nostama Seppo Vainio on saanut käsiinsä Kanada-maljan, joka on jääkiekon Suomen mestaruutta symboloiva palkinto.
Hetki koettiin Äijänsuon tekojäällä 26.2.1963. Se on edelleen ainutkertainen, sillä koskaan ennen sitä tai sen jälkeen Lukko ei ole mestaruutta pystynyt valloittamaan.
Nyt kuvan keskeisin hahmo on poissa. Vainio menehtyi maanantaina 83 vuoden iässä.
Suruviesti oli luonnollisesti koskettava ”Ammu” Vainion entisille pelikavereille.
– Jos pelimiehestä puhutaan, hän oli vallan mainio. Ja ihmisenä hän ei varmasti halunnut kenellekään mitään pahaa. Hän oli niin hyväluontoinen kuin olla ja voi, Jorma Vehmanen kertaa.
Neuvoi ja opasti, kun ”vähät pojat” tulivat
Kaksikolla on ikäeroa, mutta heidän uransa ehtivät leikata. Vehmanen nousi Lukon edustusjoukkueeseen kesällä 1963 ja peri aikanaan Vainiolta edustusjoukkueen kapteenin tehtävät.
Samalla ovenavauksella Lukon koppiin astuivat Juhani Jylhä ja Matti Saurio.
– ”Ammu” kuuluu siihen sarjaan, joiden pelaamista kävin katsomassa, kun Talolassa asuin. Kyllä niitä miehiä katsottiin kuin suuria sankareita, Vehmanen muistelee.
– Ne ajat muistan hyvin, kun me vähät pojat nousimme edustukseen. Kyllä koko meidän remmimme otettiin aikanaan hyvin vastaan. ”Ammu” tietysti kapteenina oli siinä mukana, hän neuvoi ja opasti.
Mestaruuskaudeksi kapteenin rooliin
Mestaruuskausi oli ensimmäinen, jolla Vainio toimi Lukon kapteenina. Valinnan tekivät valmentaja Reino Kuusava sekä kokeneet pelaajat Teppo Rastio ja Reijo Kanerva, jolta kapteenin arvo Vainiolle siirtyi.
Vainio muodosti tuolloin käytännössä Lukon kakkosketjun yhdessä Kanervan ja Pentti Jokisen kanssa ja sijoittui joukkueen sisäisessä pistepörssissä neljänneksi: 18 ottelun saldoksi muodostui 11+11=22.
Edelle kiilasi toinen tehoketju eli Teppo Rastio–Pentti Rautalin–Matti Keinonen.
– ”Ammu” oli hyvä pelinrakentaja, pelin juonen kehittäjä oikein. Mikään ahne hän ei ollut. Ei sellainen, joka vaan laukoo itse, Rastio kuvailee.
– Ja hyvä huumorintaju hänellä oli. Mä olen ollut aika paljon hänen kanssaan tekemisissä pelivuosien jälkeenkin, ja taisin hänelle torpankin piirtää.
Olympialaiset ja MM-kisat maajoukkueen miehenä
Vainio oli tärkeä lenkki Lukon 1960-luvun menestystarinassa, sillä mestaruuden lisäksi hän saavutti hopeaa 1961 ja 1966 sekä pronssia 1965.
Kahdesti Vainio pääsi urallaan pukemaan arvoturnauksessa myös A-maajoukkuepaidan ylleen.
Hän oli mukana vuoden 1960 talviolympialaisissa Squaw Valleyssa sekä vuotta myöhemmin Sveitsissä järjestetyissä MM-kisoissa.
– Hän oli sopiva mies kapteeniksi. Siihen tehtävään mitä parhain, Vehmanen kehaisee.
– Hänen kanssaan pärjäsi kuka vaan. Hän oli neuvova pelikaveri, hyvämielinen ihminen.
Tyttärenpoika palautti Kanada-maljan sukuun
Seppo Vainio on luonnollisesti ollut merkittävä hahmo myös tyttärenpoikansa Eero Elon jääkiekkouralla.
Myös Elo sai pappaltaan paljon neuvoja, kuten sen, että kannattaa puristella tennispalloja rannevoimien lisäämiseksi.
– Olihan hän esikuva pienestä asti. Neuvoja antoi aina ja eli mukana joka käänteessä, sveitsiläistä SC Langenthalia edustava Elo luonnehtii.
Kaksikko oli kertaalleen samaan aikaan kaukalossa myös Lukon pelipaita päällä, sillä Vainio pudotti avauskiekon perinnepelissä, joka pelattiin joulukuussa 2010.
– Käytännössä hän odotti, että olisi vielä uudelleen nähnyt Lukon voittavan Suomen mestaruuden. Onneksi näki edes mun voittavan mestaruuden, Elo miettii.
Kanada-malja palasi sukuun keväällä 2013, jolloin Elo nautti mestaruuskeväästä Ässien miehenä.
– Yksi asia, mistä olen aina ottanut oppia omaan elämääni on se, miten hieno ja hyväsydäminen hän oli myös ihmisenä aina muille, Elo henkäisee.
– Ja kuinka rakastavainen hän aina oli omalle edesmenneelle vaimolleen loppuun asti. Siinäkin asiassa hän on oma esikuvani.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.