Lukon B:n pudotuspelipaikka jäi ainoastaan kahden maalin päähän

Raumalaiset jäivät toiseksi vain kahden maalin erolla Ilvekseen.

Kun Lukon B-nuoret saivat jo kello 11.15 alkaneen vieraspelin päätökseen KooKoota vastaan, oli aika siirtyä seuraamaan tulospalvelua.

Lukon 2-3 (0-1, 2-1, 0-1) -vierasvoitto tiesi sitä, että joukkue nousi sarjakärkeen ja tarrasi tiukasti villistä kortista alemmasta jatkosarjasta pudotuspeleihin.

Yhden maalin voitto ei kuitenkaan ykköspaikkaan lopulta riittänyt, sillä ennen kierrosta samoissa pisteissä samalla maalierolla ollut Ilves hoiti oman osuutensa 5-2.

– Se jäi nyt niin pienestä kiinni. Tämä harmittaa, erityisesti poikien puolesta. He taistelivat koko kauden hienosti, Lukon päävalmentaja Jarkko Kauvosaari totesi.

Lukon B-nuorille kävi vastaava tilanne jo syyskaudella, jolloin joukkue jäi viimeisessä pelissä ulos ylemmästä jatkosarjasta.

– En tiedä vaikuttiko se syksyn pettymys siihen, että hävisimme tästä alemmasta sarjasta neljästä ensimmäisestä pelistä kolme.

Kahden ensimmäisen viikonlopun jälkeen Lukko käänsi kuitenkin kurssinsa täysin. Joukkue nappasi 18 pelistä kaikkiaan 15 voittoa.

– Kyllä tämä alempi jatkosarja oli loppupeleissä erittäin kova, sillä panokset olivat äärimmäisen kovat molempiin suuntiin. Alaspäin oli vielä hurjemmat, sillä jos kuuden joukkoon ei olisi päässyt, olisi Mestis-kortti heilahtanut.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut