Lukon ensi kauden valmennus on täysin auki, sanoo Kalle Sahlstedt – "Joku oli keksinyt, että Myrrä tulee meille"

Sarjakärki Ilves teki yllättävän ratkaisun ja ottaa Antti Pennasen valmentajakseen kesken kauden. Potkut saanut Jouko Myrrä on ehditty huhutasolla jo liittää ensi kauden Lukkoon.

| Päivitetty

Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedtilla oli keskiviikkona aamupäivällä palaveri seuran junioriurheilujohtaja Timo Elon kanssa. Kun asiat oli käyty läpi ja Elo astunut ovesta ulos, Sahlstedt alkoi käydä läpi päivän jääkiekkouutisia.

Hän halusi lukea, mitä Ilveksen yllätysratkaisusta, päävalmentaja Jouko Myrrän potkuista Antti Pennasen tieltä, oli eri medioissa kirjoitettu.

Ilta-Sanomista hän löysi oman työnantajansa nimen. Sami Hoffrenin kirjoittama kommenttijuttu loppui näin: ”Töitä on Myrrälle luvassa jatkossakin. Huhut ovat viemässä miestä Rauman Lukkoon ensi kaudeksi.”

Pian tämän jälkeen Sahlstedt sai puhelun tämän jutun kirjoittajalta.

– Joku oli keksinyt, että Myrrä tulee meille. Jumankauta, aika monimutkaisia teorioita ihmiset vääntävät, Sahlstedt sanoi ja kuulosti huvittuneelta, naurahtikin.

Puhelun aiheena olivat toki Lukon valmentajakuviot.

– Täysin avoinna on ensi kausi. Kyllä nämä erikoisia asioita ovat. Voin kertoa, että en yhdelläkään sanalla ole ollut Jouko Myrrän kanssa tekemisissä. Kyllä nämä kovia juttuja ovat. Erikoisia huhuja ovat, Sahlstedt tokaisi.

Huhut siitä, että Myrrä siirtyy ensi kaudeksi Ilveksestä Lukkoon, olivat velloneet jo hetken ja kantautuneet myös Sahlstedtin korviin. Ennen keskiviikkoa kukaan ei kuitenkaan ollut kirjoittanut niitä mediaan.

Ainakaan julkaistua sopimusta Lukolla ei ole ensi kauden päävalmentajansa kanssa. Toista kauttaan Lukkoa luotsaavan Marko Virtasen sopimus umpeutuu keväällä.

– Sen verran me olemme tehneet töitä, että olemme kartoittaneet listat niistä päävalmentajista, joilla sopimus loppuu. Ja sitten meillä on tuo ”Veltsu” tuossa, Sahlstedt kommentoi.

– Emme ole tehneet edes siitä päätöstä, tarjoammeko ”Veltsulle” jatkoa vai emme. Hallitukselle olen tehnyt listan vapaista nimistä, en muuta. Ja se on totuus. Ei ole ollut palavereja omien eikä vieraiden kanssa.

Sopimuskuviot pyörivät kiusallisen aikaisin

Ilveksen keskiviikkona julkaisema uutinen oli melkoinen yllätys, sillä tamperelaiset olivat sarjataulukon piikkipaikalla. Ilves tiedotti tehneensä jo aiemmin kausista 2023–25 sopimuksen Pennasen kanssa ja katsovansa, että jo tässä vaiheessa tehtävä muutos palvelisi seuraa parhaiten.

Jussi Ahokas puolestaan vahvisti keskiviikkona julkaistussa Jatkoajan haastattelussa, että hän valmentaa TPS:ää myös ensi kaudella.

– Kiusallisen aikaisin nämä pyörivät. Olisi järkevämpää ja kaikkien kannalta rehellisempää, että ratkaisut tehtäsiin myöhemmin, mutta tämä on maan tapa. Jollet ole siinä junassa mukana, olet myöhässä, Sahlstedt järkeili.

Seurojen on pakko saada päävalmentajakuvionsa selville ajoissa, koska iso osa pelaajasopimuksistakin tehdään syyskuukausien aikana. Aiemmin tulevan kauden liigadiilit väännettiin valmiiksi marraskuun maaottelutauolla, mutta viime vuosina neuvottelut ovat vain aikaistuneet.

Viimeksi Lukko on tiedottanut päävalmentajakuvioistaan 18.11.2019. Tuolloin seura kertoi, että Pekka Virralle oli tehty vuoden jatkosopimus ja Marko Virtanen ottaisi hänen jälkeensä ohjat.

– Maailmassa kaikki on mahdollista, mutta minkäännäköistä kontaktia Lukolta Jouko Myrrän suuntaan tai Jouko Myrrältä Lukon suuntaan ei ole ollut per tämä päivä eli 5. lokakuuta 2022. Sinällään tuo on täysin tuulesta temmattu asia. Tai jostain muualta temmattu, Sahlstedt paalutti.

"Uusia pelaajia ei ole näköpiirissä"

Valmentajauutisia kiivaammin Lukolta on odotettu viestejä uusista pelaajista. Johtavan keskushyökkääjän metsästys on edelleen menossa, ja väki NHL-joukkueiden harjoitusleireillä vähenee.

– Uusia pelaajia ei ole näköpiirissä. Olemme tyytyväisiä, että Gabriel Fontaine on aloittanut tosi hyvin, Sahlstedt totesi.

Kanadalaissentteri Fontaine on pelannut Lukossa viisi ottelua tehoin 1+1. Hänen koeaikansa ulottuu marraskuun maaottelutaukoon.

– Fontaine todennäköisesti vielä parantaa pelien myötä, enkä hirveän pettynyt ole tuohon meidän sentteriosastoomme, Sahlstedt arvioi.

– Mutta sentteriä katsellaan edelleen. En puhunut läpiä päähäni, kun sanoin, että Fontainen lisäksi etsitään vielä yhtä pelaajaa. Meillä on varaa tälle kaudelle varatussa pelaajabudjetissa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut