Lukon ja Ässien päävalmentajien mielestä paikallispelejä on jo liikaakin ja henki on muuttunut: "Kannattaako tänä päivänä edes taklata?"

Pekka Virta ja Mikael Kotkaniemi pohtivat, miten Ässien ja Lukon paikalliskamppailut ovat vuosien varrella muuttuneet.

| Päivitetty

Lukko ja Ässät ovat jo ennen liigan alkua kohdanneet harjoituskaudella kolme kertaa. Liigassa luvassa on tällä kaudella kuusi Satakunnan derbyä.

Jos Lukon ja Ässien päävalmentajat saisivat päättää, heidän joukkueensa pelaisivat enemmän harjoituspelejä ulkomailla ja vähemmän toisia liigajoukkueita vastaan.

Myös liigaderbyjen määrää Pekka Virta ja Mikael Kotkaniemi vähentäisivät.

– Paikallispelejä voisi olla vähemmän. Silloin saisimme niistä oikeasti tapahtumia, mitä ne olivat vanhaan hyvään aikaan, kun jokainen ottelu oli loppuunmyyty. Jos pelejä olisi harvemmin, niitä oikeasti odotettaisiin ja lippuja ostettaisiin jo pitkälti etukäteen, Mikael Kotkaniemi toteaa.

Lukon päävalmentajan Pekka Virran mielestä pelien pitäisi olla viikonloppuisin, lauantaisin.

– Ainakin pelaajana muistot niistä peleistä ovat ihan huikeita ja jo kopissa aisti, miten erityisiä ottelut olivat, Virta toteaa.Kun Virta ja Kotkaniemi pelasivat liigaa 1990-luvulla, he muistelivat Lukon ja Ässien kohdanneen toisensa neljä kertaa kaudessa.

Aika on tässä tapauksessa kullannut muistoja, sillä tuolloinkin paikallisotteluita oli kuusi. Neljä paikallisottelua on ollut viimeksi kaudella 1991-92. 

Liiga oli tuolloin tosin 12 joukkueen sarja ja pelejä kaudessa 48 nykyisen 60 sijaan.

– No, se on tätä päivää. En tarkoita, että maailmaa pitäisi muuttaa taaksepäin. Kun mennään 20 vuotta eteenpäin, niin jääkiekossa ei varmaan saa enää taklatakaan, Virta tokaisee.

– Kannattaako tänä päivänä edes taklata? Kotkaniemi kysyy ja jatkaa:

– Jos vetää jonkun kauhean niitin pelaajaan, joka on syöttänyt kaksi minuuttia sitten, niin viisikkokin venähtää. Yksi on vielä seinällä, kun muut painavat jo menemään.

– Pelaajat ovat nykypäivänä lisäksi tuollaisia kivikovia satakiloisia äijiä. Itseähän siinä sattuu, vaikka taklauksen tekisi millaisella vauhdilla.Kommentit ovat mielenkiintoisia, kun miettii, että esimerkiksi Ässien brändiin suorastaan kuuluvat rymistely ja taklaukset, ”porilainen hulluus”.

– Ässien historia ja identiteetti velvoittavat meidät pelaamaan tietynlaista jääkiekkoa. Mutta emmehän me nyt jumalauta sillä pärjää enää tänä päivänä mitä 70- tai 80-luvulla on ollut, se on aivan selvä.

– Haluan kunnioittaa perinteitä periksiantamattomuudella, mutta ei peli voi olla vain koohottamista, Kotkaniemi ilmoittaa.

"Ässien historia ja identiteetti velvoittavat meidät pelaamaan tietynlaista jääkiekkoa. Mutta emmehän me nyt jumalauta sillä pärjää enää tänä päivänä mitä 70- tai 80-luvulla on ollut, se on aivan selvä."

Lukon ja Ässien otteluissa on läikkynyt vuosien varrella ylikin, eikä kaikki materiaali varmasti kelpaisi junioreille opetusvideoksi.

Silti monen kannattajan huippuhetkiä paikallisotteluista ovat taklaukset ja tappelut, eikä niitä enää tarjoilla takavuosien malliin.

Pekka Virta ei julista joukkueelleen tappelukieltoa, kuten Risto Dufva Lukkoa valmentaessaan, mutta ei hän pelaajiaan myöskään yllytä nyrkkihippasille.

Seuraukset voivat olla nopeasti paitsi somekansan myös kurinpitoelimen pöyristeltävänä.

– Nykyään pitää olla hirveän tarkkana ylilyöntien kanssa. Rangaistukset ovat aika isoja. Tappelu voi tarkoittaa, että menetät hyvän pelaajan seuraavalta vierasreissulta, Virta sanoo.

– Ei nykyään voi vain järjestää show’ta, vaan pitää myös voittaa. Pelkkä brändi ei auta mitään.

Juttua muokattu 13.9. kello 21.49. Korjattu, että paikallisotteluita on kaudesta 1991-92 lähtien ollut vähintään kuusi.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut