Lukon joukkueeseen kenties tulossa vielä muutoksia tai vaihdoksia: "Joukkue pyritään rakentamaan sellaiseksi, että pystymme tappelemaan kärkisijoista"

Pelaajamarkkinoilla on hiljaista, mutta Kalle Sahlstedt kuuntelee korvat höröllä.

| Päivitetty

Lukon urheilujohtajan Kalle Sahlstedtin mukaan uudelle keskushyökkääjälle Otto Sompille on kaavailtu vastuullista roolia Lukon keskikaistalla. "Olen aina yrittänyt rakentaa sentteriosaston niin, että on ainakin kolme mahdollisimman hyvää kahden suunnan sentteriä. Tavoitetila on, että kolme parasta sentteriä pystyisivät pelaamaan ylivoimaa ja alivoimaa ja pelaisivat vastuullisesti molempiin suuntiin. Harvoin sitä pystyy etukäteen suoraan sanomaan, kuka on ykkönen, kakkonen ja kolmonen", Sahlstedt muotoilee.

– Sompista haetaan yhtä kärkisenttereistä. Ja uskon vakaasti, että hän pystyy sen ruudun täyttämään. Kausi näyttää lopullisen roolin.

Sahlstedtin mukaan Lukko olisi ollut valmis kiinnittämään Sompin saman tien pidemmäksikin ajaksi kuin yhdeksi kaudeksi.

– Minulle on aina raskaampaa, kun sopimukset ovat lyhyitä. Pelaaja halusi nyt vuoden sopimuksen, eikä se ollut kynnyskysymys. Toivottavasti sujuu niin, että hän pelaisi meillä pidempäänkin.

Sahlstedtin mukaan ensi kauden joukkueen kokoaminen on jo hyvällä mallilla.

– Sompin sopimuksen jälkeen joitakin muutoksia tai vaihdoksia saattaa vielä tulla. Vähän ryhmä varmaan elää vielä. Markkina määrittää aika paljon, keitä on mahdollista saada, ja markkina on nyt aika hiljainen.

– Joukkue pyritään rakentamaan sellaiseksi, että pystymme tappelemaan kärkisijoista, Sahlstedt vakuuttaa.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut