Lukon kapteeni teki ratkaisunsa ensi kauden pelipaikastaan

Anrei Hakulisen unelma ulkomaista toteutuu.

| Päivitetty

Kapteenin arvoa ilmentävä C-kirjain siirtyy Lukossa ensi kaudella uuden miehen rintamukseen, sillä Anrei Hakulinen ei jatka raumalaisseurassa.

Hakulinen vahvistaa Länsi-Suomelle, että hänen tavoittelemansa siirto ulkomaille on varmistunut.

– Sen voin vahvistaa, että en jatka Lukossa, mutta en halua kertoa edes kohdemaata. Seura tiedottaa sitten aikanaan, Hakulinen kommentoi.

33-vuotias hyökkääjä edusti Lukkoa kolme kautta, voitti sinikeltaisissa mestaruuden keväällä 2021 ja nousi sen jälkeen kapteeniksi ja lopulta A-maajoukkuepelaajaksi.

Aiemmin hän oli edustanut liigatasolla Pelicansia ja KooKoota.

– Uskomattomat kolme vuotta ovat takana. Ensimmäisellä kaudella tuli mestaruus, ja kaksi kautta sain kunnian olla Lukon kapteeni. Olen viihtynyt Raumalla erittäin hyvin, Hakulinen painottaa.

– Jos Suomessa joskus vielä tulen pelaamaan, niin Lukko on varmasti ykkösvaihtoehto, jos he siinä vaiheessa ovat kiinnostuneita.

Halustaan lähteä ulkomaille Hakulinen on puhunut avoimesti jo pitkään, joten siirto ei sinänsä tullut yllätyksenä.

– Se oli se juttu, mitä halusin. Näin pääsi nyt käymään, että oma toive toteutui ja pääsin ulkomaille, Hakulinen iloitsee.

Lukko piti paikkaa

Lukon urheilujohtaja Kalle Sahlstedt toivottaa hyökkääjälle vilpittömästi onnea tulevaan, vaikka olisi mielellään ottanutkin tämän nimen samaan sopimuspaperiin omansa kanssa.

– Anrei on meidän viime vuosiemme kapteeni ja tosi hyvä pelaaja, jolla on ollut haaveena pelata ulkomailla, Sahlstedt toteaa.

– Olemme avoimesti puhuneet, että jos hän ei löydä itselleen sopivaa paikka, hän saattaisi jatkaa meillä. Olemme pitäneet tuota viimeistä paikkaa hänelle auki.

Sahlstedt aikoo palkata joukkueeseen vielä yhden laitahyökkääjän. Sen jälkeen ryhmä on hänen mielestään valmis kauden alkuun.

– Anrei on hyvä ja arvokas pelaaja, joten olemme varautuneet siihen, että hän sen paikan löytää. Koko ajan olemme etsineet sitä viimeistä palasta muualtakin.

Hakulisen selän takana Sahlstedt ei kuitenkaan ole ollut ketään palkkaamassa.

– Olimme Anrein kanssa sopineet, että siinä kohtaa, jos joku sopiva löytyy, mä teen Anreille tarjouksen ja jos hän ei siihen halua tarttua, teen tälle toiselle, Sahlstedt paljastaa.

– Reilu ja avoin peli, ihan kuten keväällä sovittiin. Kyllä mä Anreita ymmärrän, että hän haluaa nyt lähteä ulkomaille, kun sopimus on katkolla ja ikää jo tuon verran. Se on luonnollista.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut