Lukon oma patriootti juhli isänmaallisessa illassa

Toni Koivisto viimeisteli Lukolle kaksi maalia Sportin verkkoon.

| Päivitetty

Alku oli tyylikäs. Komeat sinivalkoiset pelipaidat, Suomen itsenäisyyden puolesta taistelleet sotaveteraanit jäällä, Karin koulun musiikkiluokkalaisten heleästi esittämä Maamme-laulu.

Jäällä kaksi Suomen lippua, toinen Janne Niskalan ja toinen Markus Kankaanperän jykevissä käsissä.

Napakka seremonia, jolla Lukko juhlisti satavuotiasta Suomea.

Itse pelin alku oli vähemmän tyylikäs, jos asiaa tarkasteli raumalaisin silmin. Kamppailu ehti vanheta vain 48 sekuntia, kun Lukon maalilla torjuntavuoron saanut Lassi Lehtinen joutui tonkimaan kiekon verkostaan.

Kaiken lisäksi maalintekijä oli Lukosta aikanaan vastustaja Sportin väreihin vaihtanut Olavi Vauhkonen.

- Vaikka siihen tulikin se maali, niin olimme niin hyvin valmistautuneita, että ei se seremonia vaikuttanut alkuun. On tuossa siniviivalla ennenkin seisottu, Lukon kokenut hyökkääjä Toni Koivisto puntaroi.

Perjantain ottelu oli Lehtiselle käytännössä tulikaste, sillä hän sai ensimmäistä kertaa urallaan aloittaa liigapelin.

Kerran aiemmin toisen polven raumalaisvahti oli saanut liigatunnelmaa aistia kaukalon puolelta. Hänet vaihdettiin viime kaudella kerran Kaapo Kähkösen tilalle kesken pelin.

Nuori veskari ei hätkähtänyt takaiskusta vaan laittoi pakettinsa kuntoon.

Myös toisessa päässä kenttää mahdollisuutensa sai maalivahti, jota ei ole marinoitu liigapeleissä. Jonathan Iilahti oli pelannut kotimaisessa pääsarjassa viimeksi kaudella 2012-13.

Hän ei varmasti muistele hyvällä tapaa, jolla Lukko tasoitti kamppailun. Iilahti meni maalinsa taakse, ja hetkeä myöhemmin kiekko lepäsi verkossa.

Janne Keränen riisti pelivälineen itselleen, Teemu Ramstedt pelasi taakse ja Toni Koivisto iski laatan tyhjään rysään.

Kun kerran ottelussa juhlittiin satavuotiasta Suomea, Toni Koivisto oli oikea mies juhlimaan maaleja – ainakin jos asiaa kysytään Heikki Liedekseltä.

Liedes nimesi pitkän harkinnan jälkeen juuri Koiviston Lukon joukkueen patriootiksi, kun hän torstaina Kiekkoareenan haastattelun yhteydessä mietti, mitä itsenäisyys miehelle itselleen merkitsee.

- Vai niin sanoi? Kyllähän se tosi hyvältä kuulostaa, jos tuollaisen kuvan on itsestään antanut, urallaan paljon maaotteluita pelannut Koivisto hymähti.

- Onhan se itsenäisyys tosi tärkeä juttu. Pakko on olla kiitollinen veteraaneille ja kaikille, jotka ovat sen mahdollistaneet.

Varmuuden vuoksi Koivisto juhli Äijänsuon juhlaillassa vielä toistamiseen. Hän viimeisteli raumalaisten toisen maalin päätöserässä, ja osuma oli kaiken lisäksi todella komea.

Tilanteessa puolustaja Jyri Marttinen ampui viivalta, ja Koivisto ohjasi laatan aivan oikeaan yläkulmaan.

- On aina hienoa tehdä maaleja. En ihan hetkeen ole kahta maalia samassa pelissä tehnytkään, Koivisto sanoi.

Osuma oli pelitilanteisiin peilattuna oikeutettu, sillä Lukko möyhensi varsinkin toisessa erässä jatkuvasti Sportin puolustusta.

Loppuun asti etu ei kuitenkaan riittänyt, sillä Sport runnoi kamppailun väkisin tasoihin. Vaasalaiset pelasivat ilman maalivahtia, kun kultakypärä Markus Nenosen kuti upposi raumalaismaalin ylänurkkaan.

Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Jatkoajan sankariksi nousi sympaattinen Lauri Tukonen, joka upotti kiekon varmasti Iilahden vartioimaan maaliin, kun pelikello näytti aikaa 64.03. Lukko kukisti Sportin maalein 3-2.

- Kaiken kaikkiaan oli meiltä hyvä peli. Totta kai tulee virheitä, ja olisi pitänyt pystyä pitämään se johto. Mutta voitto on voitto, Koivisto painotti.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut