Lukon päävalmentaja Janne Niskalan jatkosta: "Pelaaja, joka kuuluu Rauman Lukkoon"

Pekka Virran mielestä puolustaja on iso osa raumalaista jääkiekkoa.

| Päivitetty

Rauman Lukko kertoi perjantaina julkaisemallaan videolla tehneensä vuoden jatkosopimuksen kapteeninsa Janne NIskalan kanssa. 36-vuotias raumalaisen kiekkokoulun kasvatti pelaa kotikaupungissaan ainakin kevääseen 2019 asti.

- Meidän toiveemme on, että Janne saa hienolle uralleen lisää vuosia. Viime kausi päättyi hänen osaltaan loukkaantumiseen, mutta kun mies on kunnossa, on hän Liigan parhaimpia puolustajia. Janne on iso osa raumalaista jääkiekkoa. Hän on sellainen pelaaja, joka haluaa pelata joukkueelle ja seuralle, päävalmentaja Pekka Virta sanoo Lukon tiedotteessa. 

Kaksi edellistä kautta Lukon kapteenina toiminut Niskala kertoo tiedotteessa, että helmikuussa kauden päättänyt loukkaantuminen oli hänen uransa pahin. 

- On hienoa, että saan jatkaa Raumalla. Viime kauden ikävä loukkaantuminen ja kauden päättyminen playoffsien 1.kierroksella jätti nälkää sekä itselleni että koko joukkueelle. Kun selvisi, että olkapääni tulee kuntoon ja siitä tulee hyvä, niin uran jatkuminen varmistui.

Urallaan tähän mennessä 431 Liigan runkosarjaottelun lisäksi muun muassa Pohjois-Amerikassa, Sveitsissä, Ruotsissa ja KHL:ssä pelannut, vuoden 2011 maailmanmestari näkee, että Raumalla tekeminen on kaikilla osa-alueilla vahvasti noususuuntainen.

- Lukossa on hyvä valmennus ja puitteet kunnossa. Organisaatio ja kaikki toiminnot sen ympärillä menevät jatkuvasti eteenpäin, joten tulevaisuus näyttää täällä hyvältä.

Pekka Virta on nostanut monesti esiin haluavansa joukkueeseen sellaisia pelaajia, jotka haluavat pelata nimenomaan Rauman Lukolle.

- Janne on tässä ajassa yksi niistä harvinaisista pelaajista, jotka pelaavat jääkiekkoa itse lajin ja oman seuransa takia. Kaikki pelaajat joko kuuluvat jonnekin tai he ovat matkalla johonkin. Janne Niskala on pelaaja, joka kuuluu Rauman Lukkoon.

Niskalalle on iso asia, että hänellä on mahdollisuus edustaa kasvattajaseuraansa.

- Onhan se aina eri asia edustaa kotikaupungin joukkuetta, kuin jotain toista seuraa. Lukossa ja Raumalla tehdään paljon hyviä asioita. Esimerkiksi yhteisöllisyys on sellainen juttu, joka varmasti kasvaa aina voittojen myötä, ja historia on todistanut, että sitä yhteisöllisyyttä täältä löytyy.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut