Lukon tilikauden tulos 2,47 miljoonaa tappiollinen

Lukko voitti tyhjien katsomoiden edessä mestaruuden, mutta teki isot taloudelliset tappiot. Kuva: Kimmo Mäkeläinen

Rauman Lukko Oy:n liiketulos jäi 2,47 miljoonaa euroa tappiolle tilikaudella 2021. 

Lukon tiedotteen mukaan pandemian ja koronarajoitteiden vuoksi yhtiön molempien toimialojen – sekä tapahtuma- että ravintolatoiminnan – osalta kassavirta jäi heikoksi, minkä lisäksi mestaruuteen johtanut pitkä kausi täysine kuluineen näkyi tilikauden tuloksessa.

Tiedotteen mukaan yhtiön taloustilanne on kuitenkin vakaa yhteistyökumppaneiden, kausikorttilaisten ja muiden kannattajien sekä konserniavustuksen ansiosta.