Lukon yleisömäärät top15-tasolla Suomessa – Fera ja Korihaitkin mahtuvat keskiarvoissa sadan sakkiin

Penkkiurheilu ei tunne tasa-arvoa. Yli 1 000 katsojakeskiarvoon ylsi viime vuonna 56 suomalaista joukkuetta: 55 miehissä ja yksi naisissa.

Suomalaisten palloilusarjojen yleisökeskiarvoista on yllättävän hankala löytää tietoa. Yksittäisten otteluiden yleisömäärät luonnollisesti tilastoidaan, mutta esimerkiksi Veikkausliigan tai Superpesiksen kausikohtaisista katsojamääristä ei ole kattavaa statistiikkaa helposti saatavilla.

Pienemmissä lajeissa tieto on usein vielä isomman kiven takana.

Harjavaltalainen Asko Huuki ihmetteli asiaa, tarttui epäkohtaan ja alkoi vuonna 2017 harrastuksekseen pitää blogia eri palloilusarjojen yleisömääristä.

Huukin kokoamat vuoden 2019 tilastot eivät tarjoa valveutuneelle penkkiurheilijalle suuria yllätyksiä, mutta mielenkiintoista, helposti vertailtavaa analysoinnin aihetta sitäkin enemmän.

Tilastoista voi tehdä esimerkiksi seuraavanlaisia huomioita:

  1. Jääkiekkoliigan yleisökeskiarvo 4 232 on alhaisin sitten kauden 1984–85. Parhaimmillaan SM-liigan yleisökeskiarvo on ollut yli 5 000. Osittain laskusuhdannetta selittävät Jokerien siirtyminen KHL:ään sekä liigalaajennus. Etenkin Mikkelissä ja Vaasassa on ollut vaikeuksia saada yleisömääriä lähellekään perinneseurojen tasoa.

  2. Veikkausliiga muutti kaudelle 2019 sarjajärjestelmäänsä. Aiemman kolminkertaisen runkosarjan sijaan pelattiin kaksikertainen runkosarja sekä ylä- ja alaloppusarjat. Veikkausliigan yleisökeskiarvo nousi 13,8 prosenttia vuoteen 2018 verrattuna ja on korkein sitten vuoden 2008.

  3. Liigan ja Veikkausliigan yleisömäärien päinvastaisista kehityssuunnista huolimatta jääkiekko on kiinnostavuudeltaan yhä omassa kastissaan. 43 vuoden tauon jälkeen jalkapallon Suomen mestaruuden voittaneen Kuopion Palloseuran yleisökeskiarvo 2 814 on pienempi kuin yhdelläkään kiekkoliigan seuralla.

  4. Tasa-arvo on iso teema yhteiskunnassa ja urheilussa, mutta penkkiurheilijoiden mielenkiinto keskittyy hyvin vahvasti miesten peleihin. Yli 1000 yleisökeskiarvoon ylsi viime vuonna 56 suomalaista joukkuetta: 55 miehissä ja yksi naisissa. Yli 500 katsojakeskiarvoissa jakauma on 99 miesjoukkuetta ja kuusi naisjoukkuetta. Naisten Superpesiksessä pelaava Porin Pesäkarhut on ollut 2000-luvun alusta lähtien ylivoimaisesti seuratuin naisjoukkue Suomessa. Viime kaudella Pesäkarhujen yleisökeskiarvo oli 1 288.

  5. Lentopallossa miesten ja naisten pääsarjojen yleisömäärissä on selvästi pienin ero: miehissä 583, naisissa 409. Lentopallon Mestaruusliiga on vasta kahdeksanneksi suosituin miesten palloilusarja, naisissa toiseksi suosituin. Syitä voi vain arvailla.

  6. Kaupunkeja, joissa on useampi kuin yksi yli 1 000 yleisökeskiarvoon yltänyt joukkue on 13: Helsinki (4), Turku (4), Tampere (4), Kouvola (4), Pori (3), Seinäjoki (3), Kuopio (2), Lahti (2), Joensuu (2), Vaasa (2), Mikkeli (2), Kotka (2) ja Rovaniemi (2).

  7. Eri sarjoissa ja seuroissa yleisömääriä kirjataan erilaisin perustein. Monet ilmoittavat kausikorttilaiset katsojiksi joka peliin, olivat he paikanpäällä tai eivät. Muutenkin yleisömääriä saatetaan ilmoittaa yläkanttiin. Oheisiin yleisömääriin kannattaakin suhtautua suuntaa-antavina, ei absoluuttisena totuutena.

Seurojen yleisökeskiarvot 2019

1) Jokerit (Helsinki), KHL (jääkiekko) 8 768

2) HIFK (Helsinki) Liiga (jääkiekko) 7 100

3) TPS (Turku) Liiga (jääkiekko) 5 462

4) Kärpät (Oulu), Liiga (jääkiekko) 5 260

5) Tappara (Tampere), Liiga (jääkiekko) 5 227

6) Ilves (Tampere), Liiga (jääkiekko) 5 042

7) HJK (Helsinki), Veikkausliiga (jalkapallo) 5 007

8) Ilves (Tampere), Veikkausliiga (jalkapallo) 4 237

9) Ässät (Pori), Liiga (jääkiekko) 4 225

10) Pelicans (Lahti), Liiga (jääkiekko) 4 018

11) HPK (Hämeenlinna), Liiga (jääkiekko) 3 845

12) JYP (Jyväskylä), Liiga (jääkiekko) 3 784

13) Lukko (Rauma) Liiga (jääkiekko) 3 663

14) KalPa (Kuopio), Liiga (jääkiekko) 3 441

15) KooKoo (Kouvola), Liiga (jääkiekko) 3 313

16) SaiPa (Lappeenranta), Liiga (jääkiekko) 3 264

17) Inter (Turku), Veikkausliiga (jalkapallo) 3 243

18) Sport (Vaasa), Liiga (jääkiekko) 3 000

19) Jukurit (Mikkeli), Liiga (jääkiekko) 2 869

20) SJK (Seinäjoki), Veikkausliiga (jalkapallo) 2 827

21) KuPS (Kuopio), Veikkausliiga (jalkapallo) 2 814

22) HIFK (Helsinki), Veikkausliiga (jalkapallo) 2 298

23) FC Lahti (Lahti), Veikkausliiga (jalkapallo) 2 238

24) VPS (Vaasa), Veikkausliiga (jalkapallo) 2 093

25) FC Honka (Espoo), Veikkausliiga (jalkapallo) 2 083

26) KPL (Kouvola), Superpesis M (pesäpallo) 1 986

27) TPS (Turku), Ykkönen (jalkapallo) 1 881

28) Jymy (Sotkamo), Superpesis M (pesäpallo) 1 815

29) KTP (Kotka), Ykkönen (jalkapallo) 1 803

30) Veto (Vimpeli), Superpesis M (pesäpallo) 1 734

31) KPV (Kokkola), Veikkausliiga (jalkapallo) 1 733

32) JoMa (Joensuu), Superpesis M (pesäpallo) 1 636

33) RoPS, Rovaniemi), Veikkausliiga (jalkapallo) 1 569

34) FC Haka (Valkeakoski), Ykkönen (jalkapallo) 1 537

35) Vilpas (Salo), Korisliiga (koripallo) 1455

36) JymyJussit (Seinäjoki), Superpesis M (pesäpallo) 1 444

37) Roki (Rovaniemi), Mestis (jääkiekko) 1 359

38) Tahko (Hyvinkää), Superpesis M (pesäpallo) 1 331

39) Pesäkarhut (Pori), Superpesis N (pesäpallo) 1 288

40) IPV (Imatra), Superpesis M (pesäpallo) 1 288

41) MP (Mikkeli), Kakkonen (jalkapallo) 1 212

42) Jokipojat (Joensuu), Mestis (jääkiekko) 1 201

43) KaMa (Kankaanpää), Superpesis M (pesäpallo) 1 177

44) KiPa-90 (Kitee), Superpesis M (pesäpallo) 1 170

45) IFK Mariehamn (Maarianhamina), Veikkausliiga (jalkapallo) 1 148

46) Classic (Tampere), Salibandyliiga (salibandy) 1 014

47) MyPa (Kouvola), Ykkönen (jalkapallo) 1 136

48) TuTo (Turku), Mestis (jääkiekko) 1 124

49) Kiri (Kempele), Superpesis M, (pesäpallo) 1 105

50) KoU (Ilmajoki), Superpesis M, pesäpallo1 083

51) Ankkurit (Alajärvi), Superpesis M (pesäpallo) 1 059

52) MuSa (Pori), Ykkönen (jalkapallo) 1 052

53) Kouvot (Kouvola), Korisliiga (koripallo) 1 050

54) FF Jaro (Pietarsaari), Ykkönen (jalkapallo) 1 038

55) KTP-Basket (Kotka), Korisliiga (koripallo) 1 022

56) SPV (Seinäjoki), Salibandyliiga (salibandy) 1 014

57) HP (Hamina), Ykköspesis (pesäpallo) 990

58) SaPKo (Savonlinna), Mestis (jääkiekko) 973

59) AC Oulu (Oulu), Ykkönen (jalkapallo) 945

60) PattU (Raahe), Superpesis M (pesäpallo) 926

61) Kataja (Joensuu), Korisliiga (koripallo) 914

62) TPS (Turku), Salibandyliiga (salibandy) 899

63) SiiPe (Siilinjärvi), Superpesis M (pesäpallo) 890

64) Pyrintö (Tampere), Korisliiga (koripallo) 889

65) Karhu (Kauhajoki), Korisliiga (koripallo) 886

66) Seagulls (Helsinki), Korisliiga (koripallo) 883

67) Lippo (Oulu), Superpesis M (pesäpallo) 873

68) Oilers (Espoo), Salibandyliiga (salibandy) 841

69) Lahti Basketball (Lahti), I Divisioona A (koripallo) 835

70) Hermes (Kokkola), Mestis (jääkiekko) 793

71) IPK (Iisalmi), Mestis (jääkiekko) 780

72) Happee (Jyväskylä), Salibandyliiga (salibandy) 777

73) VaLePa (Sastamala), Mestaruusliiga (lentopallo) 776

74) Ura Basket (Kaarina), Korisliiga (koripallo) 754

75) Hurrikaani (Loimaa), Mestaruusliiga (lentopallo) 745

76) Ketterä (Imatra), Mestis (jääkiekko) 725

77) Akilles (Porvoo), Bandyliiga (jääpallo) 722

78) Savo-Volley (Kuopio), Mestaruusliiga (lentopallo) 721

79) Kirittäret (Jyväskylä), Superpesis N (pesäpallo) 718

80) Fera (Rauma), Superpesis N (pesäpallo) 714

Yleisömääriin ei ole laskettu pudotuspelejä tai karsintoja, vaan ne ovat runkosarjan katsojakeskiarvoja. Kesälajeissa luvut kaudelta 2019, talvilajeissa kaudelta 2018-19.

Lähde: Asko Huukin blogi (ainoamittari.wordpress.com)

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut