Lukossa sivuraitelle ajautunut Joose Antonen loistaa Ilveksessä - nyt hattutemppu KalPan verkkoon: "Jääkiekko on tällä hetkellä aika kivaa"

Läpimurron voi katsoa jo syntyneen, sillä hyökkääjä on kasvattajaseurassaan onnistunut valjastamaan taitonsa ja potentiaalinsa tehoiksi liigassa. 

Joose Antonen tuli vuonna 2016 tekemään Rauman Lukkoon läpimurtoaan liigajäillä. 

- Tavoite on pelata tässä ja pelata niin paljon kuin mahdollista. Vahvuudet on kuitenkin hyökkäyspelaamisessa, joten haluan pelata hyvin myös tuloksentekomielessä ja kentissä, jotka tekee maaleja, Antonen totesi Pitsiturnauksessa elokuussa 2016. 

Tulosta ei syntynyt, eikä luottoakaan oikein löytynyt. Ei Lukon päävalmentajista Juha Vuorelta, Kari Heikkilältä, eikä Pekka Virralta. 

Antonen palasi täksi kaudeksi kasvattajaseuraansa Ilvekseen. Näytöt olivat sitä luokkaa, että Ilveksen nuoressa joukkueessakin Antonen, 23, joutui ansaitsemaan paikkansa try outin kautta. 

Antonen sai sopimuksen. Läpimurronkin voi katsoa jo syntyneen, sillä hyökkääjä on vihdoin onnistunut valjastamaan taitonsa ja potentiaalinsa tehoiksi liigassa. 

Antonen on nakuttanut 14 liigaottelussa 8+6=14 tehopistettä. Lukossa yhteensä 62 ottelussa syntyi 5+8 tehopistettä.

Tiistaina Antonen liekehti hattutempun, kun liigan kärkipäähän harpannut Ilves kävi jatkamassa KalPan tappioputkea maalein 2-6. 

– Peli kulkee ja jääkiekko on tällä hetkellä aika kivaa, Antonen myhäili STT:n haastattelussa.

KalPalle tappio oli jo seitsemäs peräkkäinen. Päävalmentaja Sami Kapanen uskoo raipan voimaan. 

– Tullaan kyllä huomenna luistelemaan aivan helvetisti, Kapanen ilmoitti. 

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut