Maajoukkuevalmentajan kolumni: Lopettakaa satakuntalaisten nuorten kohtuuton kuritus

Kolumnin kirjoittaja on Suomen Palloliiton Lännen alueen 13-15-vuotiaiden poikien aluevalmentaja ja 18-19-vuotiaiden maajoukkuevalmentaja.

Työskentelen alueella, johon kuuluu jalkapalloseuroja viidestä eri sairaanhoitopiiristä. Olen seurannut hyvin hämmentyneenä, miten eriarvoisessa asemassa jalkapalloilevat 13–18-vuotiaat nuoret alueellani ovat. Kovimmat nuorten kurittajat ovat olleet Satakunnassa ja Turun seudulla. Selvästi vapaammin harrastamiseen on suhtauduttu muun muassa Pirkanmaalla.

Kun epidemiatilanne on sallinut yläkoululaisten paluun kotoa koulun penkille, on hyvin vaikea ymmärtää, että ulkona tapahtuvan harrastustoiminnan rajoittaminen jatkuu.

On kestämätön tilanne, että käytännössä samat nuoret saavat pelata parinkymmenen oppilaan voimin liikuntatunnilla sisällä koripalloa, mutta eivät voi osallistua koronaturvallisesti tehtyihin jalkapallon ulkotreeneihin.

Osa sairaanhoitopiireistä on julkaissut tilastoja siitä, millaisissa olosuhteissa koronaviruksen aiheuttama COVID-19-tauti on tarttunut. Näissä luvuissa ulkona tapahtuva harrastustoiminta on ollut hyvin pienessä osassa – lähes minimaalisessa.

Onkin tukahduttavaa todeta, että Satakunnassa yhä kuluvalla viikollakin jatkunut nuorten urheilijoiden kyykytys tuskin edes ehkäisee yhtäkään jatkotartuntaa, mutta saanee kyllä muuten tuhoa aikaan.

Kun harrastustauko on jatkunut jo hyvin pitkään, jokainen päivä on kriittinen. Mitä pidemmälle kauden alku siirtyy, sitä useampi nuori jättää harrastuksen kokonaan.

Erityisen huolissani olen jalkapalloon mukavana harrastuksena suhtautuvista teineistä, joille sohvalla jumitus jää päälle tai joukkue sulaa kokonaan alta, kun muutama kanssapelaaja päättää lopettaa harrastuksensa.

Työni puolesta olen murheissani maakunnan potentiaalisimmista huipulle, aina ammattilaisuuteen asti, tähtäävistä nuorista pelaajista.

Pallo-Iirojen P15- ja P14-joukkueet pelaavat omien ikäluokkiensa pääsarjoissa eli Liiga Etelässä. Iirojen P15-poikien pitäisi pelata toukokuussa sarjan avausottelu Helsingin Jalkapalloklubia vastaan.

Pallo-Iirojen pelaajat ovat olleet yhteensä yli neljä kuukautta joko treenaamatta kokonaan tai harjoitelleet vain rajoitetusti. HJK:ssa toiminta ei ole ollut päivääkään keskeytyksissä.

Tätä yhtälöä ei millään ilmaantumisluvuilla selitetä. Tasa-arvoista? Yhdenvertaista?

Eikä HJK ole mikään poikkeus. Ei lähellekään. Esimerkiksi Tampereella nuorten harrastustoiminta on ollut sallittua koko kuluvan vuoden ajan – jopa etäkoulujaksojen aikana.

Vaikka Tampereen Ilveksen ja muiden seurojen yläkouluikäiset futaajat ovat harjoitelleet ilman keskeytyksiä, Pirkanmaan epidemialuvut eivät ole mitenkään missään vaiheessa lehahtaneet.

Aina voidaan viisastella, että kuka kieltää nuorta futaria menemästä lenkille.
Sanotaan suoraan. Vaikka omatoiminen treenijakso olisi ollut kuinka aktiivinen, puolen vuoden pelaamattomuus näkyy varmasti ja suuresti.

Surullista mutta totta: satakuntalaisen lupauksen on käytännössä mahdoton haastaa koko ajan joukkueensa kanssa treenannut helsinkiläinen tai tamperelainen, kun taistellaan paikasta toukokuussa järjestettävälle ikäluokan ensimmäiselle U15-maajoukkueleirille.

Maajoukkueleirejä tulee jatkossakin, mutta puoli vuotta on hyvin pitkä aika teini-ikäisen elämässä. Nuoren identiteetti kehittyy, kaveripiiri valikoituu, henkinen sekä fyysinen kehitys etenevät kiivaasti ja urheilullinen elämäntapa joko omaksutaan tai ei.

Olen pohtinut paljon, miksi nuorten elämän rajoittaminen epidemian varjolla on niin yksinkertaista? Miksi nuoret eivät saa olla missään näkyvissä? Ilman koronaakin heidät hätistellään helposti pois kentiltä ja kauppakeskuksista. Toivon sydämestäni, että nuorten ja myös aikuisten ulkoliikunnan rajoitukset puretaan välittömästi ja ilman viranomaistaholta tulevia täysin teennäisiä pelaamisen kieltämisiä.

Koronan leviämisen isot riskit eivät ole pelissä. Riskejä toki on, mutta ne ovat treenimatkoilla, pukuhuoneissa ja juomatauoilla. Jo kokonaisen vuoden koronatilanteen kanssa töitä tehneet valistuneet valmentajat osaavat nämä uhat taklata sekä järjestää peliosuudet riittävän väljillä alueilla ja sopivilla pelaajamäärillä.

Vetoan viranomaisia viimeistään nyt tutustumaan myös YK:n lasten oikeuksien yleissopimukseen, joka takaa kaikille maailman alle 18-vuotiaille oikeuden vapaa-aikaan ja harrastuksiin. Onko epidemiatilanne todella Satakunnassa niin paha, että tätä perusoikeutta on mahdollista yhä polkea? Sitä tekisi mieli kysyä myös yhdenvertaisuusvaltuutetulta.

Teemu Eskola