Kauteen lähdettäessä Rauman Lukon maalivahtitilanteen piti olla hyvällä tolalla. Mestaruuden torjunut ja sarjan parhaaksi maalivahdiksi valittu Lassi Lehtinen, 22, jäi NHL-kosiskeluista huolimatta kotikaupunkiinsa ja sai itseoikeutetusti selkeän ykkösveskarin viitan. Kakkosmieheksi tuli Jokerien KHL-ryhmään kuulunut Samuel Jukuri, 25.
Nyt Lukon maalivahtitilanne on suorastaan erinomainen, mutta asetelma erilainen.
Marssijärjestys muuttui marraskuun maaottelutauolla, kun Lukko ilmoitti hankkineensa maalilleen venäläisen Artjom Zagidulinin, 26, KHL:stä.
– Tilanne on erittäin hyvä. Meillä on kaksi erinomaista maalivahtia, jotka kilpailevat päivästä toiseen. Valmennuksen kannalta se on hyvä tilanne, koska kumman tahansa voi heittää maaliin, Lukon päävalmentaja Marko Virtanen kuvailee.Siitä lähtien, kun Zagidulin pelasi ensimmäisen pelinsä 2. joulukuuta, hän on aloittanut leijonanosan peleistä. Ennen tammikuun viimeistä viikkoa kahden kuukauden startit menivät Zagidulinille 11–4.
Lehtinen oli joulu-tammikuussa yli kuukauden pelaamatta. Virtasen mukaan kysymys ei ollut ainakaan siitä, että Lehtisellä olisi minkäänlaisia terveysmurheita.
– Tässä mennään niin kuin muutenkin kokoonpanon kohdalla. Kyllä siellä parhaat kentällä on koko ajan, hän kuittaa.
Zagidulin tarvitsi peliaikaa, Lehtinen lepoa
Lukon maalivahtivalmentaja Mikael Vuorio taustoittaa kuviota tarkemmin.
– Yksi syy peluutukseen on ollut se, että kun Zagidulin tuli tänne uutena pelaajana, hän ei ollut alkukauden aikana Magnitogorskissa hirveästi pelannut. Halusimme antaa hänelle peliaikaa ja katsoa, mikä hän on miehiään, Vuorio kertoo.
Samuel Jukurin loukkaantumisten takia Lehtisen kuorma kasvoi syksyllä suureksi. Ennen Zagidulinin ensimmäistä peliä liigastartit Lukossa menivät Lehtisen ja Jukurin välillä 18–3.
Jukurin tilanne on nyt mielenkiintoinen: hän odottelee pääsyä leikkaukseen, mutta pelaa silti toistaiseksi lainasopimuksella Vaasan Sportin riveissä.Lukon aloittavan maalivahdin valintaan on vaikuttanut toki sekin, että Zagidulin on pysäyttänyt kumia kertaallisesti. Miehen torjuntaprosentti liigajäillä on kaikkiaan 90,18, mutta tammikuun neljässä ottelussa hurja 95,45. Zagidulinin vahtivuorolla Lukko on voittanut kahdeksan ottelua ja hävinnyt vain kerran varsinaisella peliajalla. Selän taakse on mennyt alle kaksi maalia per peli (1,97).
– Hän on pelannut tietysti hyvin, mutta täytyy muistaa, että Lassikin on marraskuun maaottelutauon jälkeen pelannut hyvin millä mittarilla vain. Jos katsotaan koko kautta, numerollisesti ei ole mennyt niin vahvasti kuin mitä minä tai Lassi itse olisimme odottaneet, Vuorio toteaa.
Lehtinen pelasi viime kauden runkosarjan häikäisevillä tilastoilla – torjuntaprosentti 94,03, päästettyjen maalien keskiarvo 1,38 – eikä pettänyt lopulta myöskään pudotuspeleissä. Mukaan mahtui lähes ennätyksellinen 296 minuutin ja 48 sekunnin nollaputki. Lehtisen kuluvan kauden vastaavat lukemat ovat 89,78 ja 2,50, tosin mainitun maaottelutauon jälkeen 91,48 ja 1,83.
– Jos joku odotti, että viime kaudesta vielä numerollisesti pystytään parantamaan, niin ei se ollut ehkä mahdollistakaan, Vuorio tokaisee.
Mestaruushuuma vei veronsa alkukaudella
Kassarikoutsi myöntää, että mestaruus otti veronsa.
– Koska pelasimme pitkälle kevääseen, kesän harjoittelu joukkueen kanssa jäi oikeastaan kokonaan pois. Kun kausi piti aloittaa, ehdimme olla viikon jäällä, jonka jälkeen Lassille tuli 3–4 viikon loukkaantuminen. Hän pelasi yhden pelin ennen runkosarjan alkua.
– Itseni mukaan lukien voitimme ensimmäisen kerran jotain todella merkittävää. Kaiken sen uuden käsitteleminen vei odotettua kauemmin, eikä kaikkea varmasti edes osattu käsitellä, Vuorio kertaa.
Lisäksi alkusyksystä Lukolla oli uusi valmentaja, uusi pelitapa, uusia pelaajia, loukkaantumisia ja koronaa. Peli oli sekaisin.
– Hyvällä joukkueella on aina hyvä maalivahti, mutta hyvällä maalivahdilla on myös tiivis ja hyvä joukkue edessään. Emme välttämättä pystyneet alkukaudesta aina puolustamaan ihan niin tiivisti kuin olisi tarvittu, ja kun olisi tarvittu huipputorjuntoja, emme pystyneet niitä ihan joka peliin antamaan.
Vuorio korostaa harjoittelun ja huilin merkitystä.
– Fyysinen kuorma ei välttämättä ole maalivahdilla niin kova, mutta henkinen kuorma on. Peliin lataaminen, pelin jälkeen nollaaminen ja sen toistaminen taas seuraavana päivänä on se kovin juttu jääkiekkoilussa ja urheilussa, jossa pelataan paljon otteluita viikosta toiseen.
– Minulla ja muutamalla ystäväkollegalla on sellainen sanonta, että jos harjoittelet viikon huonosti, niin korjaat sitä kaksi viikkoa. Maalivahdilla perusasioiden hinkkaaminen on yllättävän tärkeää, että perustason pystyy pitämään korkealla. Jos vain pelaa paljon, peliin alkaa helposti tulla sellaista tekemistä, mikä ei palvele perustaitoja ja tasaisuutta.
Jääkiekko on noin 160 gramman kuminpalanen, joten sen torjumisessakin on kysymys suhteellisen pienistä asioista.
– Kysymys on tiivistetysti tilasta, ajasta ja vaihtoehdoista. Mitä enemmän niitä kolmea asiaa on niin sanotusti auki, sitä vaikeampaa on maalivahdin pelaaminen.
– Se on vielä suht helppo sanoa, että nyt meni helppo maali. Se rupeaa olemaan jo vaikeampaa, että mitä pitäisi tehdä toisin, ja se sitten vielä asia erikseen, että osaisi antaa työkalut, miten sitä korjataan.Kiekon pysäyttäminen on sallittua ja suotavaa millä tahansa tyylillä, mutta Vuorio uskoo vähäeleisyyteen.
– Näen niin, että kenen peruspelaaminen on korkeimmalla tasolla, sijoittuu aika hyvin maalivahtitilastoissa sun muissa. ”Gamesaverit” tai niin sanotut isot torjunnat tulevat selkärangasta, sellaisia on aika vaikea harjoitellakin.
Tässä suhteessa teknisesti etevä, mutta eleetön Lehtinen eroaa Zagidulinista, joka saattaa olla katsojan silmään näyttävämpi luomutorjuja.
– Kuten ”Zagi” itse kuvailee, hänellä on tällainen ”Russian style”. Yritetään opettaa hänelle hiukan tätä Suomen liigan tyyliä, jota me täällä Raumalla toteutamme, Vuorio naurahtaa.
Zagidulin erottuu siinäkin mielessä, että hän osallistuu melko rohkeasti mailapeliin. Lehtinen on harkitsevampi, mutta on toki kiskaissut urallaan muutaman maalinkin.
– Nykypäivänä mailapeliä odotetaankin jonkin verran, mutta yleensä se on sitä, että maalivahti pysäyttää rännikiekon ja purkaa vastustajan antamaa painetta syöttämällä pakille. Ei niin, että jarmomyllysmäisesti otetaan kiekko ja ammutaan se toiseen päähän.
Lähin työkaveri ja pahin kilpailija
Mikäli koronavirus ei puutu peliin, Lukolla alkoivat härkäviikot. Otteluruuhkassa maalivahtipeluutuskin varmasti tasaantuu.
– Ammattiurheilussa lähtökohtaisesti paras pelaa, mutta jos pelataan kolmea tai neljää peliä viikkoon, niin toki yritetään miettiä myös kuormitusta, Vuorio sanoo.
Suuri yleisö näkee pelit, mutta ei sitä, mitä niiden välillä tapahtuu. Maalivahdit paiskivat paljon hommia toistensa kanssa.
– Silloin, kun pelataan, puhalletaan aina yhteen hiileen ja toivotaan toiselle parasta, sillä voittaa tässä kaikki halutaan. Mutta jokainen haluaisi myös pelata mahdollisimman paljon, ja siksi treenipäivinä sellainen terve kilpailu on ihan ok. Pyrin luomaankin sellaista asetelmaa, että ykkösvahtikin muistaisi, että toinen hengittää koko ajan niskaan, Vuorio paljastaa.
Valmentajan mukaan sekä Lehtinen että Zagidulin ovat suhteellisen rauhallisia, joukkueen keskuudessa pidettyjä tyyppejä.
– Mulla on käynyt siinä hyvä onni, että itselläni on menossa Lukon maalivahtivalmentajana yhdeksäs kausi, ja joka vuosi maalivahdit ovat olleet sellaisia, että he ovat halunneet mennä eteenpäin uralla ja tehneet kovasti hommia sen eteen. Tämä kolmikko, Jukuri mukaan lukien, ei tee siihen poikkeusta.
Perhonen ei tuonutkaan tullessaan lyhyiden maalivahtien tuomiopäivää
Lyhyiden maalivahtien päivien piti olla luettu, mutta toisin on käynyt. 179-senttinen Juuse Saros johtaa NHL:n torjuntatilastoa.
– Siinä vaiheessa, kun perhostyyli tuli, niin paljon puhuttiin, että pienet maalivahdit eivät siinä pärjää. Tällä hetkellä näyttää, että se ei pitänyt paikkaansa, Lukon maalivahtivalmentaja Mikael Vuorio toteaa.
Lukolla on keskivertomittaiset maalivahdit. Lassi Lehtinen on Lukon kotisivujen mukaan 181 senttiä pitkä, Artjom Zagidulin 187. Esimerkiksi Ässien veskarikaksikko Konstantin Volkov (192)–Linus Söderström (194) alkaa olla jo selvästi pisimpien joukossa.
– Lassi ja Zagi ovat kumpikin Suomen mittapuussa ihan hyvänkokoisia liigamaalivahteja. Täällä ei kauheasti kaksimetrisiä ole, Vuorio toteaa.
Sen verran lyhyitä Zagidulin ja varsinkin Lehtinen kuitenkin ovat, että kokoa pitää kompensoida hyvällä liikkumisella ja sijoittumisella. Katseen pitää löytää peliväline, vaikka vastustaja kelaisi maalille kolmenkin miehen edestä liikkuvaa lihamuuria.
– Suuri yleisö ei välttämättä näe, jos sijoittuu 5–10 senttiä väärään kohtaan, mutta se voi tarkoittaa vastustajalle maalia. Paikka täytyy tietää unissakin niin, että jos tolpalta herätetään torjumaan, niin 99/100 asento napsahtaa oikeaan kohtaan, Vuorio sanoo.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.