Markkanen teki vakuuttavan paluun ja nollasi Lukon

Viimeksi syyskuun 22. päivä pelannut konkarivahti otti Lukosta vakuuttavan voiton nollapelillä.

SaiPa on Lukolle paha vastustaja. Raumalaiset eivät nimittäin ole tehneet kahdessa ottelussa vielä maaleja lappeenrantalaisten reppuun. Perjantain ottelu päättyi lopulta SaiPalle 2-0. Tällä kertaa nollapelin nappasi tililleen 28 torjunnalla Jussi Markkanen, joka pelasi vasta kauden kolmatta otteluaan.

Lukko-SaiPa 0-2 (0-0, 0-1, 0-1)

1. erä: Lukko sai heti ottelun alusta vahvaa painetta vasta kauden kolmatta otteluaan pelanneen Jussi Markkasen maalille. SaiPa-vahti oli kertaalleen jo kasvot omaa maaliaan kohden, mutta peliväline pysyi poissa verkosta.

Erän paras paikka aukesi Lukon ykköskentästä paikan saaneelle Joose Antoselle. Markkanen oli jo kyljellään jäässä, mutta selkä maaliin päin tilanteessa ollut Antonen ei saanut pelivälinettä nousemaan lappeenrantalaisveskarin yli.

SaiPalla oli erässä myös hyviä tekopaikkoja etenkin erän loppupuolella. Joukkueen hyökkääjät loivat liukkaalla luistelulla itselleen tekopaikkoja aivan Kaapo Kähkösen maalin kulmille. Lukko-vahdin loistava vire jatkui ja erälukemat pysyivät 0-0:ssa.

2. erä: Toisessa erässä neljän minuutin pelin jälkeen Lukko päästi ensimmäistä kertaa SaiPan vauhdikkaaseen vastahyökkäykseen. Cody Kunykille jäi vasen kaista vapaaksi, hän käytti tilan hyväkseen ja napautti loistavan laukauksen aivan Kähkösen hanskan puoleiseen yläkulmaan. Maali oli kanadalaiselle kauden kuudes.

Maalin jälkeen SaiPa alkoi viedä peli selvemmin. Joukkueen keskialueelta saakka lähtenyt rauhallinen puolustuspeli piti Lukon pois maalitilanteilta.

Erän loppupuolella Lukko pääsi jälleen peliin paremmin mukaan ja sai muutamalla vaarallisella hyökkäyksellään SaiPan rikkomaan. Kolmesta perättäisestä ylivoimasta raumalaiset eivät saaneet kuitenkaan edes mainittavaa aikaiseksi.

3. erä: Kahdessa ensimmäisessä ottelussa peräti 11 osumaa päästänyt Markkanen oli SaiPan maalilla todella vakuuttava. Lukko sai kolmannessa erässä luotua laukauksia hyvästä maskistakin, mutta Markkanen tuli sopivasti vastaan ja nappasi pelivälineen haltuunsa.

Viisi minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä Lukko-pakki Atte Mäkiselle aukesi avoin vetopaikka. Hän ampui ensimmäisen kudin hieman ohi, yritti kiertää maalia, mutta Markkanen ehti peittää kulman.

Hetkeä myöhemmin toiselle puolustajalle Jyri Marttiselle aukesi paikka yrittää raumalaisten avausosumaa. Ratkaisu päätyi monen muun laukauksen tavoin suoraan Markkasen syliin.

Lukko pelasi ottelun lopun ilman maalivahtia. SaiPan Ville Koho oli jo ratkaista pelin minuutti ennen loppua, mutta kilautti ainoastaan tyhjän maalin tolppaa.

25 sekuntia ennen loppua Lukko sai vielä paikan ylivoimalla tasoitukseen, kun Kalle Maalahti sai 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Kohteeksi jäi Lukon hyökkääjä Toni Suuronen.

Lukon viideskään ylivoima ei tuottanut maalia, joten pisteet lähtivät Lappeenrantaan.

Elmeri Kaksonen sen sijaan iski alivoimaosuman tyhjään verkkoon. Lopputulos SaiPalle 2-0.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut