Voi vain kuvitella, mitä Jani Raukon mielessä on myllertänyt viime viikkojen aikana. Raumalaisen kolmivuotinen projekti Narukerän päävalmentajana päättyi Viitaniemen kentän pimenevässä perjantai-illassa pronssijuhliin. Narukerä toi jääpallon miesten SM-mitalin Poriin kahdeksan vuoden tauon jälkeen, vuoden 2013 hopean jatkoksi. Jo tuollainen saavutus ja pitkän projektin päättyminen on urheilussa tunteikas hetki sinänsä.
– Täytyy myöntää, että nyt tuntuu tosi hyvältä. Ei miesten joukkuelajien SM-mitali ole Satakunnassa ihan jokavuotista herkkua, vaikka otetaan kaikkikin lajit huomioon, Raukko huokaisee.
Kun Bandyliigan runkosarjan kakkonen JPS oli kaatunut pronssiottelussa maalein 3–4, Raukon puhelin alkoi tulvia onnitteluviestejä ympäri Suomen.
– Sääli, ettei ratkaisupeleihin pystytty ottamaan katsojia, sillä tulijoita olisi ollut ja pelasimme viihdyttävää jääpalloa. Satakuntalainen on urheilussa aika menestysnälkäinen. Uskon ja toivon, että nyt kun seura on noussut uskottavaksi menestyjäksi, jääpallo alkaisi kiinnostaa myös perheitä ja löytyisi uusia harrastajia, Raukko pohtii.
Pronssipeliin melkein suoraan sairaalasta
Yhden sortin ihme oli, että Raukko ylipäätään pystyi johtamaan joukkoja Jyväskylässä. Vielä edellisellä viikolla, kun Narukerä pelasi välierissä Veiterää vastaan, Raukko makasi sairaalassa.
Lappeenrannassa pelatun kolmannen välieräpelin jälkeisenä yönä miehen kivut yltyivät niin koviksi, että hän joutui sairaalaan tähystykseen.
– Oli tiukka paikka itsellekin, että putosin siinä kohtaa pelistä pois. Olin viisi päivää erittäin hyvässä Satasairaalan hoidossa ja pääsin lääkärin luvalla onneksi mukaan Jyväskylään, Raukko kertoo.
– Varmaan järki sanoi, että olisi parempi jäädä pois, mutta olin päättänyt, että tämä projekti vedetään nyt loppuun. Oli mikä oli.
Diagnosoitu akuutti sairaus saatiin kuriin lääkityksellä. Ei Raukko silti pronssijuhlissa ihan kasan keskimmäisenä ollut möyrimässä.
– Pelaajat ja muu johtoryhmä saivat hoitaa sitten juhlimisen omassa kuplassaan, hän keventää.
Mitali löysi uuden kodin muistoista
Päävalmentajan sairastuminen oli vain yksi luku lisää unohtumattomaan tarinaan, joka sisälsi valitettavasti myös tragedian.
Pronssimitalista luopuminen oli Raukolle vielä tunteikkaampi hetki kuin sen saaminen.
Hän ehti olla harvinaisen arvometalin omistaja vain muutaman päivän, sillä peliä seuranneena sunnuntaina Raukko luovutti mitalinsa Narukerän pukukopissa joukkueen edessä Heikki Koiviston isälle.
Joukkueessa pelannut Koivisto menehtyi kesällä täysin yllättäen vain 19-vuotiaana. Pidetty joukkuetoveri oli myös Raukon jääpalloilevan pojan Villen hyvä ystävä.
Nuorten maajoukkuepelaaja oli sitä 2000–02-syntyneiden ikäluokkaa, jota Raukko on valmentanut junioreista saakka.
Koivisto kuului viime keväänä Narukerän A-nuorten SM-kullan voittaneeseen joukkueeseen ja ratkaisi kolme vuotta sitten B-nuorten SM-pronssin.
Narukerän nuorten pelaajien kasvatusprosessia kuvaa, että miesten pronssiottelun ja A-nuorten SM-finaalin voittomaalin teki sama pelaaja, Joona Rajala. Heikki Koivistollakin piti olla vielä monta maalia tehtävänä.
”Ikuisesti osa joukkuetta”, mitalin luovuttaminen sanoitti. Sanoja ei siinä hetkessä tarvittu.
Aikaa perheelle kovan rykäisyn jälkeen
Nuoren ihmisen elämän päättyminen antaa perspektiivinsä vaikeuksille, mutta on Jani Raukkokin käynyt läpi kovan rupeaman.Raukko antaa haastattelua työpisteeltään OP Koti Länsi-Suomi -kiinteistövälitystoimistolta.
Sen lisäksi, että Raukko on Narukerän päävalmentaja ja yrityksen toimitusjohtaja, hän on kolmen harrastavan lapsen isä ja suoritti kaiken tämän ohella vapaa-ajallaan vuosina 2016–2019 kauppatieteiden maisterin tutkinnon.
– Onhan tässä ollut kädet savessa monellakin tavalla. Olin myös aika poikkeuksellisessa roolissa Narukerän hallituksessa ja olen auttanut seuran varainhankinnassa. Tämä on ollut kova, mutta palkitseva kolme vuotta. Siinäkin mielessä nyt on hyvä ottaa hengähdystaukoa ja antaa aikaa perheelle, Raukko huokaa.
Urheilu ollut aina mukana elämässä
Nähtäväksi jää, kuinka kauan 44-vuotias mies jaksaa akkujaan ladata. Urheilu on nimittäin kuulunut Raukon elämään aina.
– Urheiluihminen olen henkeen ja vereen. Urheilu ja valmentaminen ovat olleet aina sellainen intohimo.
Edes seuraavaa lajia on paha mennä ennustamaan. Pallo-Iirojen kasvatista tuli pelaajana SM-mitalisti jalkapallossa, nyt uudelleen valmennus- ja hallitusroolissa jääpallossa.
– Matkan varrella on tullut ihan mielenkiintoisia yhteydenottoja eri puolilta, mutta vielä en ole pitkää ajatusta tulevaisuudelle suonut. Oma luonne on sellainen, että kun johonkin lähdetään, kaikki lyödään peliin. Annetaan ajan näyttää, mikä se seuraava haaste on.
Mitali tuntuu erilaiselta valmentajana kuin pelaajana
Jani Raukko pelasi jalkapallossa 133 liigaottelua ja juhli Suomen mestaruutta Tampere Unitedin kanssa vuonna 2001. Mitalin voittaminen pelaajana oli hyvin erilainen kokemus kuin nyt Porin Narukerän valmentajana.
– Pelaajana ajattelee hyvin pitkälti itsensä kautta kaikkia asioita. Valmentajana onnistumisen tunne tulee siitä, että nyt koko valmennusryhmä ja joukkue yhdessä onnistui. Että on pystynyt auttamaan ja mahdollistamaan sen, että pelaajat ovat voineet onnistua, Raukko kuvailee.
Oma roolinsa Raukon apuna on ollut esimerkiksi maailmanmestaripelaajilla Rinat Shamsutovilla ja Ville Aaltosella, aisapari Tuomas Erkkilällä, fysiikkavalmentaja Juha-Matti Aaltolalla ja maalivahtivalmentaja Juha Rajalalla.
Jotain tuttuakin menestymisen tunteessa on.
– Ei voittamiseen koskaan kyllästy. Se on se kaiken suola kuitenkin.Raukkoa jo pelaajana ohjannut älytön voittamisen tahto ei ole hellittänyt valmentajana. Hän kuvailee olevansa vaativa valmentaja, jolla on pilkettä silmäkulmassa.
Raukolle johtajana tärkeää on, että asiat tehdään niin kuin kuuluu, mutta myös muistaa kysyä mitä kuuluu. Kun hän nousi kolme vuotta sitten junioripuolelta Narukerän liigajoukkueeseen aloittamaan muutosta, ensimmäiseksi kuntoon laitettiin urheilullisuus ja toisen pelaajan arvostaminen.
– Me olemme amatöörilaji, jossa pystyy tekemään tällaisen kolmevuotisen projektin. Kuten sanoin, kun aloitin: yhdessä tai kahdessa vuodessa ei isoja asioita pysty tekemään, mutta kolmessa vuodessa voi jotain saada aikaan, Raukko painottaa.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.