Merkittävä mies on poissa, mutta muistosta pidetään huolta – FC Eurajoelle kevään suurin isku oli perustajajäsenen menehtyminen

FC Eurajoelle kevään suurin isku oli perustajajäsen Mika Ojalan menehtyminen.

| Päivitetty

Kun jalkapallokausi alkoi lauantaina Eurajoella, ilmassa oli iloa ja innostusta, mutta myös paljon surua ja haikeutta. FC Eurajoelle kevään suurin isku ei ollut koronavirus, vaan seuran perustajiin kuuluvan Mika Ojalan menehtyminen.

Sanat takertuvat FC Eurajoen puheenjohtaja Matti Uusenin kurkkuun.

– On tosi vaikea pukea sanoiksi Mikan koko merkitys ja miten tästä päästään eteenpäin. Ei Mikaa pystytä ikinä korvaamaan, mutta kun pelit tästä alkavat, niin eiköhän yksi jos toinenkin pysty itsensä pikkuhiljaa kokoamaan.

Uusenille uutinen Ojalan kohtalokkaasta sairaskohtauksesta oli henkilökohtaisestikin järkyttävä.

– Mika oli kuin veli minulle. Henkeen ja vereen futismies, hän huokaa syvään.

– Näin hänet viimeisen kerran kentällä, normaalit ylävitoset ja peruskettuilut siinä heitettiin. Seuraavaksi hän oli jo poissa. Se on niin pysäyttävää, ettei sitä meinaa uskoa. Niin täältä näemmä lähdetään, ettei paljon kysellä.

Muistoa kunnioitetaan kauden avauspelissä

Uusen, Ojala ja Marko Tammi perustivat FC Eurajoen tammikuussa 2001. Seuran alkuvuosina Uusen ja Ojala pyörittivät melkeinpä kahdestaan kymmenkuntaa joukkuetta, joten tekemisissä miesten tuli oltua paljon.

– Lukemattomat tunnit on jalkapallosta ja paljon muustakin puhuttu. Mika oli sellainen, että jos hän ei nyt ihan keskellä yötä soittanut tai tullut käymään, niin asiat piti kuitenkin hoitaa heti, etteivät ne unohdu.

Eurajoella Ojalaa ei unohdeta. Uusenin mukaan hänen muistoaan kunnioitetaan, kun FC Eurajoen miesten edustusjoukkue avaa lauantaina kauden Nelosessa.

– Mikan muisto tulee näkymään myös pukuhuoneessa. Uudet ja tulevat pelimiehet tulevat näkemään, mitä meillä on joskus ollut.

Kabinetin kautta mukaan Neloseen

Se, että FC Eurajoki on noussut sarjapyramidissa kutosdivarista pari pykälää ylöspäin, on pitkälti Ojalan ansiota.

– Siitä taitaa olla nyt kuusi vuotta, kun Mika lähti vetämään edustusta ja loi tavoitteet sekä välietapit. Hänen ajatuksensa oli, että niin korkealle mennään kuin resurssit ja rahkeet omilla nuorilla riittävät.

Tällä kaudella rima on sarjankin puolesta korkealla, sillä FC Eurajoki sai kabinetin kautta takaisin paikan Länsi-Suomen Nelosessa.

Eurajokelaiset saivat edellisellä kaudella huomata, että Turun seudun joukkueiden kanssa vääntäminen on kova haaste kyläseuralle.

Rauman suunnalta vahvistusta saanut joukkue jatkaa nyt Lasse Uusenin ja Aki Grönbergin valmennuksessa. Kausi alkoi kotikentällä 0-3-tappiolla LTU:lle.

– Sillä ajatuksella sarjaan kuitenkin lähdetään, että siellä pysytään. Joukkue tulee varmasti ammentamaan voimaa tapahtuneesta ja pelaamaan Mikalle. Löysäilijöitä ei varmasti löydy.

Ojala vaali vaatimustasoa, mutta kuitenkin pilke silmäkulmassa. Siksi hänestä Uusenin mukaan pitivät niin FC Eurajoen pelaajat kuin muutkin seuratoimijat.

– Hän oli aina iloinen, auttava ja kaikkia yhdistävä tekijä. Kahdestaan on joskus kinasteltu ja kiviä potkittu, mutta ulospäin Mikalle oli tärkeää olla positiivinen. Mistä me sen iloisuuden nyt revimme, siinä on tekemistä, Uusen huokaa.

Siunaustilaisuudessa koko edustusjoukkue

Ojala toimi noin 250 lisenssipelaajan seuranssa muun muassa tutorina valmentajien tukena. Kunnia-asia hänelle oli Eurajoen nappisliiga ja pelinohjaajien saaminen pikkujunnujen peleihin.

– Mika oli ykkösmiehenä luomassa meille omaa kulttuuria. Hänen ajatuksensa oli, että koitetaan nostaa seuran profiilia ja tuoda esiin, että olemme Eurajoen suunnalla suurin liikuttaja.

Ojala oli tärkeä yhteyshenkilö seudun muiden seurojen, kuten Pallo-Iirojen ja FC Rauman suuntaan.

– Siunaustilaisuudessa oli koko edustusjoukkue ja seuraväkeä muutenkin kirkon ulkopuolella. Se oli äärimmäisen liikuttava tilaisuus. Jos tätä koronaa ei olisi ollut, niin olisi ollut varmaan ensimmäinen kerta, kun Eurajoen kirkko olisi saatu täyteen väkeä. Se kuvastaa, miten merkittävä mies Mika meille oli.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut