Kultamarssista riittää paljon iloa, mutta tulee myös miinusta – puheenjohtaja Ari Salmen mukaan vajaan miljoonan operatiivinen tappio oli Lukolta torjuntavoitto, mutta pandemia ja mestaruus puraisevat pahemmin seuraavaan tilikauteen

Lukon mestaruus pisti Rauman sekaisin. Rauman Lukko Oy:n vuoden 2021 tilikaudesta kultahumu haukkaa osansa, mutta ne tappiot seura ja omistajaporras nielee mielellään. Kuva: Juha Sinisalo

Rauman Lukon talouslukujen kommentoiminen on perinteisesti kuulunut liigajoukkueen taustayhtiön toimitusjohtajalle. Vuoden 2020 tilinpäätöksen kanssa on käännyttävä kuitenkin Rauman Lukko Oy:n hallituksen puheenjohtajan Ari Salmen puoleen. Lukon pitkäaikainen toimitusjohtaja Timo Rajala ojensi soihdun kauden jälkeen Jukka Kunnakselle. Rajala ei enää Lukon asioita kommentoi, ja Kunnas on puolestaan vielä niin tuore mies talossa, ettei pysty ottamaan kantaa menneeseen. Salmelle jää avattavaksi tilinpäätös, jossa liikevaihto oli 6,9 miljoonaa euroa ja liiketappio 835 000 euroa.

Lisää aiheesta

Vain tilaajille Lukon puheenjohtajan mielestä mestaruus on valtava saavutus, mutta vasta välimaali – "Nautitaan tästä hetkestä, ollaan hemmetin ylpeitä ja iloisia"

Vain tilaajille Uudet tekojäät ja ilmaiset luisteluvuorot eivät jää Lukko-perheen viimeiseksi satsaukseksi: "Meillä on konsernissa tällä hetkellä sellainen meininki, että haluamme olla paras vähän kaikessa"

Uudet tekojäät tulossa Raumalle ja Euraan vielä tänä vuonna – Lukko-perhe investoi projektiin yli miljoona euroa ja avaa lisäksi Eurajoen jäähallin ovet ilmaiseksi luistelijoille

Kuittaako RTK tosiaan Lukon tappiot? - katso rautalankaversio raumalaiskiekkoilun omistussuhteista