Mestiksen ottelutilaston kaikkien aikojen kakkoselle pitkän uran päätteeksi 500 peliä täyteen

Juuso Akkanen nappaa luistimet naulasta kahdeksi peliksi ja palaa päättämään uransa Jokipoikien takalinjoille.

Juuso Akkasen liigadebyytistä Lukossa on jo 16 vuotta aikaa, mutta hän muistaa edelleen ensimmäisen ottelunsa kasvattajaseuransa edustusjoukkueessa.

Se oli Tampereen Ilvestä vastaan kaudella 2001–02.

– Raimo Helminen taisi olla vastassa. Totesin vaan, että on se Raipe aika hyvä, Akkanen muistelee.

– Voi kunpa silloin olisi ollut tämä kokemus, mutta nuoren miehen into ja kroppa, hän hymähtää.

Nyt 33-vuotias raumalainen vastaa puhelimeen työpaikaltaan Joensuusta.

Lähes 15 vuoden ajan hänen työmaansa oli jäähalleilla Joensuussa, Tampereella, Mikkelissä ja Itävallassa, mutta tänään Akkanen on yhteyspäällikkö henkilöstövuokrausfirmassa.

Uusi ura alkoi, kun hän kypsytteli kesällä valmiiksi ison päätökseen: jääkiekon pelaamisen on aika loppua.

Kyseessä oli sittenkin pilkku, sillä lopullinen piste on vielä edessä. Jokipojat kertoi alkuviikosta, että seitsemällä kaudella seuraa edustanut puolustajaikoni hyppää taas takalinjoille kahteen otteluun.

Akkanen on mukana Jokipoikien viikonlopun tuplaotteluissa IPK:ta vastaan. Uran kruunaa lauantainen kotiottelu, jossa

Akkanen saa täyteen 500 Mestiksen runkosarjan ottelua.

– Ajatus lähti siitä, että taskussa on 498 peliä. Halusin merkkipaalun täyteen ja ura saa kunniakkaan päätöksen monivuotisen kotiyleisön edessä, Akkanen tunnelmoi.

Paikalla on todennäköisesti monta pientä katsojaa, sillä Jokipojat on jakanut koululaisille 3 000 vapaalippua. Akkaselle iso asia on, että katsomossa on hänen vanhat pelipaitansa päällä sukulaisia ja erityisesti omat vanhemmat Raumalta.

– Olen kasvanut jääkiekon mukana. Vanhemmat ovat olleet koko sen uran ja elämän pituisen matkan tukena. Ilman heitä tästä ei olisi tullut yhtään mitään. Liian harvoin siitä muistaa kasvotusten kiittää, mutta ehkä nyt tätä kautta saan sen sanoa, Akkanen kuvailee koskettavasti.

Eniten pelejä Mestiksessä:

  • Aki Keinänen 569

  • Juuso Akkanen 498

  • Jarkko Heikkinen 478

  • Antti Uitto 459

  • Tuukka Pulliainen 443

Akkasen matka Lukon kortteliliigasta Mestiksen ottelutilaston kakkoseksi on ollut komea. Enemmän Mestis-pelejä on kertynyt vain vieläkin TuTossa tahkoavalle Aki Keinäselle.– Olen ollut etuoikeutettu, että sain harrastuksesta ammatin ja sain pelata näin pitkään. Pelaamaan ei pysty koko elämää, mutta lajin parissa pystyy olemaan ja varmaan tulenkin olemaan, Jokipoikien C-juniorien valmentaja toteaa.

Alkuviikosta lopettamisestaan ilmoitti toinenkin kokenut raumalaispuolustaja, Otto Honkaheimo.

Siinä missä entinen Lukon kapteeni teki ammattilaisuransa liigan kirkkaissa valoissa, Akkanen pystyi tienaamaan elantonsa Suomen toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, joka ei ole ammattilaissarja.

Mestis-uralla hänen seurojaan ovat olleet Jokipoikien lisäksi Mikkelin Jukurit sekä lainapesteillä Uudenkaupungin Jääkotkat ja Lempäälän Kisa. 

Liigaa Akkanen pääsi pelaamaan yhden kokonaisen kauden Ilveksessä 2009–10, yhdeksän ottelun ensiaskeleet Lukossa ja seitsemän lainapelin pätkän TPS:ssä.

– Olen jälkeenpäin miettinyt, että minun tasoni ei yksinkertaisesti riittänyt liigaan. Jos olisin ollut tarpeeksi hyvä, olisin siellä varmasti pelannut. Valitsin pelata isompaa roolia Mestiksessä, enkä vaihtaisi päivääkään pois, Akkanen toteaa.

"Olen ollut etuoikeutettu, että sain harrastuksesta ammatin ja sain pelata näin pitkään. Pelaamaan ei pysty koko elämää, mutta lajin parissa pystyy olemaan ja varmaan tulenkin olemaan."

Raumalainen teki uran, jonka aikana hän ei ole juhlinut tehopisteillä tai lehtien kansissa, mutta on jättänyt muistijäljen jämäkkänä oman pään luutana ja pelikaverien arvostamana joukkuepelaajana.

– Paljon olen saanut nähdä ja kokea. Jääkiekko on kasvattanut ihmisenä ja opettanut muun muassa sen, että elämässä mikään ei tule ilmaiseksi.

Peliuransa kokemuksista hienoimmiksi Akkanen nostaa Mestiksen mestaruudet Jukureissa 2013 ja 2015, jälkimmäisen kapteenina.

- Kun kapteenina sai nostaa sen paljon tavoitellun kannun ylös, se tuntui niin hienolle ja hyvälle, ettei sitä edes ymmärrä. Siinä on kuljettu yhdessä niin pitkä matka, eivätkä kaikki pääse koko urallaan pelaamaan tuollaisia pelejä.

Kaksi uran kruunaavaa ottelua ovat olleet Akkaselle porkkana syksyn pimeille lenkkipoluille. Hän haluaa näyttää yleisölle, perheelleen ja ennen kaikkea itselleen, että pystyy vielä pelaamaan Mestis-tasolla.

– En kyllä osaa sanoa, mitä päässä viimeisen pelin päättymisen hetkellä pyörii. En pidä ihan mahdottomana, että jopa vähän liikuttuisi.

Konkari toivoo, että Mestis huolehtii kilpailullisuudesta

Mestis korvasi jääkiekon 1. divisioonan vuonna 2000. Juuso Akkanen on pelannut sarjassa lähes sen perustamisesta lähtien. Hän kantaa huolta sarjan kilpailullisuudesta.

– Aikoinaan kun pääsin Mestikseen, vastassa oli kokeneita konkareita. Ja vaikka puhutaan puoliammattilaissarjasta, niin minunkin aikanani on ollut ammattilaisjoukkueita, vuonna 1983 syntynyt Akkanen sanoo.

– Nyt trendi on, että yhä enemmän nuoret pelaajat tulevat sarjaan kasvamaan ja minun ikäluokkani hiipuvat pois.

Akkanen nostaa hattua urheilijoille, jotka pelaamisen ohessa käyvät töissä ja pyörittävät vaikkapa perheen arkea.

– Itse olin useampana kesänä töissä, mutta vain kertaalleen kauden aikana. Se on aikamoista sovittelua, joka käy kropan ja mielen päälle.

Pitkän uran sarjassa pelannut puolustaja toivoo, että nuoret pelaajat pääsisivät kehittymään liigakarsintojen tapaisissa painepeleissä, jotka hän itsekin on molempien karsijaosapuolten näkökulmasta kokenut.

– Toivon mukaan kilpailullisuus nostaa vielä enemmän päätään ja pelaajat ymmärtävät, että Mestiksestä voi päästä liigan isoihin valoihin.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut