Miina-Maukka palaa tositoimiin

UJK:n paidassa kaukaloon hyppäävä puolustajalegenda Jarmo Kuusisto antaa kitkeriä kommentteja Lukosta.

| Päivitetty

SM-liigassa 676 runkosarjapeliä ja 38 pudotuspeliä pelannut sekä lisäksi Ranskassa, Tanskassa ja Ruotsissa jääkiekkoammattilaisena ollut Uudenkaupungin Roiman kasvatti Jarmo ”Maukka” Kuusisto elää ja vaikuttaa nykyisin Turussa.

15 ottelun mittaista Ässät-visiittiä lukuun ottamatta seura oli Suomessa aina Rauman Lukko, kun Kuusisto pääsarjatasolla esiintyi.

Ex-puolustaja pelasi 92 A-maaottelua ja kolmet MM-kisat. Lisäksi hän sai tililleen 38 B-maaottelua ja oli vuonna 1981 voittamassa alle 20-vuotiaiden MM-hopeaa.

Luistimilla Kuusisto on edelleen, sillä nykyään hän höntsäilee TPS:n alumnin js Raision RNK:n vuoroilla. Liigapelejä tulee seurattua harvemmin paikan päällä, mutta tiedotusvälineistä kyllä.

Sen verran kovassa kunnossa 56-vuotias Maukka vielä on, että vastasi myöntävästi Uudenkaupungin Jää-Kotkien kutsuun pelata vielä yksi virallinen peli.

– Tapani ”Topperi” Kluuskeri ja Seppo Santanen kyselivät, josko lähtisin herättelemään seuraa henkiin yhden pelin ajaksi, Kuusisto kertoo.

Kuusisto lupautui mukaan ja pukee kotkapaidan päälleen tammikuun 27. päivä, kun UJK kohtaa kolmosessa Tarvasjoen Urheilijat.

– Toistaiseksi viimeinen virallinen peli kirjattiin pöytäkirjoihin Ranskan kolmosdivarissa vuonna 2010. Se peli päättyi ulosajoon, eihän sitä niin voi uraansa lopettaa, Kuusisto naurahtaa.

Ennen tuota peliä Kuusisto piti paussia kuusi vuotta. Nyt tauko on ollut pidempi.

– Mutta kun paita numero 5 sattui vielä olemaan vapaana...

Jarmo Kuusisto asustelee Turun Kakskerrassa vaimonsa Sarin kanssa, ja he ovat molemmat mukana kiinteistönvälitysfirmassaan. Sari toimii kiinteistönvälittäjänä ja yrittäjänä, ja Jarmon vastuulla ovat huoneistojen stailaukset ja kalustukset.

Raumalla ei Maukkaa ole viime vuosina juuri nähty. Neljä vuotta sitten mies jäi pois Arevalta, jossa hän huolehti yhtiön asunnoista.

– Entiset pelikaveritkaan eivät juuri pidä yhteyksiä. Jossain alumnin jutuissa ollaan nähty.

Kuusisto ei ole kovin mielissään, miten Rauman Lukko on entistä puolustajalegendaansa kohdellut.

– En saanut kutsua seuran 80-vuotisjuhliinkaan. Vasta kun oli tullut peruutuspaikkoja, Jari Neuvonen soitteli, että tulenko. En siinä vaiheessa viitsinyt enää vaivautua, Kuusisto tilittää.

Moni raumalainen kiekkofani on ihmetellyt sitä, miksi ei paitaa numero viisi ole jo nostettu juhlallisin menoin hallin kattoon.

– En minä tiedä, mistä siellä ollaan suututtu. Taidan olla ainoa pakki, joka on tehnyt Lukossa sata maalia. Ja kaikki maaottelut on pelattu ja MM-hopea on voitettu Lukon pelaajana. Pelasin Lukossa yhdeksän kautta putkeen olematta yhdestäkään pelistä pois. Toinen vastaava putki taisi kestää kuusi kautta.

Vieläkin, kun jossain pelissä joku onnistuu puhtaassa perstaklauksessa, nostavat selostajat heti esiin Jarmo ”Maukka” Kuusiston nimen.

– Onhan se hienoa, että taklaukseni muistetaan vielä. Olenhan toki muutakin tehnyt. Mutta hyvä, että nyt edes jostain muistetaan.

Onko vastustajien syytä olla jäähyväispelissä hereillä, etteivät luistele miinaan?

– En minä ketään yritä saada hollille. Loukkaa pian itsensä. Mutta eihän sitä tiedä, sillä aika automaattisesti sitä hakee sopivia taklauslinjoja.

Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.

Osion uusimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut