Kun kauden viimeinen peli oli ohi, Meea Lehtinen tuskaili polvensa kuntoa. Kahdeksan vuotta sitten pahasti hajonneessa polvessa on nivelrikko, ja Lehtinen kuvaili sen olevan kuin seitsenkymppisellä.
Pelihalujen puutteesta uran jatkaminen ei ollut kiinni, eikä vuoden jatkosopimuksen neuvotteleminen Feraan lopulta ollut mikään vääntö.
Vajaat kaksi kuukautta kauden päätöspelistä polvikin on taas oireeton.
– Nyt se ei ole toviin vaivannut. Helle on sille pahinta, Lehtinen paljastaa.
Lehtinen on aiemmin Länsi-Suomen palstoillakin tehnyt selväksi, että helle sinänsä ei ole hänen mielestään huono asia.
Hän vihaa kylmää. Jos kesällä on kylmä, Lehtinen kaivaa helposti villasukat esiin.
Kylmä kesä olisi kuitenkin ehkä pelaamisen kannalta hyvä juttu...?
– En todellakaan toivo kylmää kesää, Lehtinen huudahtaa.
– Vähän kaksipiippuinen juttu se on. Kaikki päivät ovat tuon polven kanssa erilaisia.
Juokseminen pitäisi saada minimiin
Lehtisen polvivaivat ovat peräisin niiltä ajoilta, kun hän ensimmäisen kerran teki raumalaisseuran kanssa sopimuksen.
Tuolloin elettiin syksyä 2013. Lehtinen opiskeli liikuntaneuvojaksi Lohjan Kisakalliossa, ja polvi hajosi kyllä pesäpallossa, mutta kyse oli höntsäpelistä luokan kanssa.
Ensimmäisellä Rauman-kaudellaan hänet nähtiinkin enemmän kakkospelinjohtajana kuin pelaajana. Menneellä kaudella polvi vaivasi enemmän kuin aikoihin, ja Lehtinen löysi lopulta tilastoista siihen syyn.
– Nyt tuli se takaetenijätilasto, ja meikäläinen heilui siellä top-kolmessa. Olen siis vissiin aika paljon juossut, vaikka ei pitäisi juosta. Se juokseminen pitäisi saada minimiin, Lehtinen tietää.
Edessä ehkä viimeinen vuosi
Meea Lehtinen on Pesäkarhujen kasvatti, joka saapui Turku Pesiksestä Raumalle kaudeksi 2014. Hän oli voittamassa Feran seurahistorian toistaiseksi ainutta mitalia eli vuoden 2015 pronssia, mutta palasi sen jälkeen kahdeksi kaudeksi Poriin.
Niiden jälkeen hän suuntaisi uudelleen Feraan. Takana on nyt yhteensä kuusi kautta Ferassa ja Lukossa ja edessä ainakin yksi.
– Kiva joukkue, saa paljon vastuuta. Heti kauden jälkeen oli olo, että ei mun viimeistä peliäni ole vielä pelattu, vaikka välillä tuntuukin, että vuorokaudesta loppuvat tunnit, Lehtinen luonnehtii.
Vuotta pitempää sopimusta hän ei kuitenkaan edes harkinnut.
– Tämä oli se one more year. Vähän luulen niin, hän paljastaa.
Vastuuta myös valmennukseen
Lehtinen kuuluu selvästi Feran joukkueen kokeneeseen kaartiin, sillä hän täyttää tässä kuussa 29 vuotta.
Seura haluaisi pitää porilaisesta kiinni jatkossakin, ja viime kaudella hän sai poikkeuksellisesti roolia myös oman joukkueensa valmennuksessa.
– Jonkin verran Ernon (pelinjohtaja Tuomainen) kanssa keskustelin ja kyseenalaistin. Ja mielelläni noita junnuja ohjeistan ja neuvon, minne kannattaa lyödä, Lehtinen kertoo.
– Ihan mukavasti noita mun vinkkejäni käytettiinkin.
Joukkueen mukaan ensi vuoden puolella
Tuomainen jatkaa Feran pelinjohtajana, mikä teki Lehtisen jatkopäätöksestä helpon.
– Ainakin olin viime kaudella Ernoon tosi tyytyväinen. Hän on osaava valmentaja ja samalla aaltopituudella. Tuossa oli pari vuotta, että ei ollut näin.
Fera aloitti yhteiset lajiharjoitukset jo viime viikolla, mutta Meea Lehtistä ryhmässä ei näkynyt. Eikä lähiaikoina juuri näykään.
– Sanoin suoraan, että en pysty tulemaan tämän vuoden puolella, Lehtinen paljastaa.
– Teen yrittäjänä töitä, ja se vie oman aikana. Ennen vuodenvaihdetta en käy kuin leiriviikonloput. Ensi vuoden puolella sitten tulen lajitreeneihin mukaan.
Miksi pesäpallon palkoista ei puhuta?
Lehtisen päivät täyttyvät liikunnasta ja urheilusta ilman pesäpallon lajiharjoituksiakin, sillä hänellä on liikuntaneuvojan, fysioterapeutin ja hierojan pätevyydet. Lehtinen asuu Porissa, ja hänen työpaikkansa on kuntokeskus Puls.
– Siellä minä olen aamusta iltaan, mutta kun välillä ohjaa jumppia, niin kyllähän sekin on harjoittelua. Ja siitä maksetaan palkkaakin vielä, Lehtinen huomauttaa.
Niin pesäpallostakin, mutta summia Lehtinen ei lähde kertomaan. Tosin hän ehkä haluaisi.
– Olisi kiva tietää yleisesti, mitä pelaajat tienaavat. Osa on sanonut, että heitäkin ärsyttää, kun summista ei voi puhua, Lehtinen toteaa.
Pesäpalloliitto tekee vuosittain palkkakyselyn, mutta sen tulokset eivät ole julkisia.
Pelaajayhdistyksen puheenjohtaja Jani Kangasaho avasi summia tammikuussa STT:n haastattelussa sen verran, että totesi superpesispelaajien tienanneen ennen koronaa keskimäärin miehissä 13 000 euroa ja naisissa 3 500 euroa.
– Kun niistä summista ei puhuta, ei voi kilpailuttaa itseään sopimusneuvotteluissa. Se on vähän tyhmää, Lehtinen tokaisee.
Uran parhaat lyöntitehot
Vaikka polvivamma kiusasi Lehtisen mennyttä kautta, lyöntipeliin se ei vaikuttanut. Lehtinen tykitti uransa ennätyslukemat eli 30 lyötyä juoksua.
Parempaan saldoon pystyi Ferasta vain lyöjäjokeri Eveliina Kesti, jonka saldo oli 2+31.
Lehtisen kotiutusprosenttikin oli uran ylivoimaisesti paras: 68,2.
– 30 lyötyä meni rikki, ja se on aika kova lukema tällaiselle ei-voimalyöjälle, Lehtinen huomauttaa.
– Kaiken lisäksi niistä yli 80 prosenttia oli vapaita lyöntejä, joten myös etenijät ovat onnistuneet erittäin hyvin.
Feran-vuosinaan Lehtinen on nähty sisällä vaihtajana ja kotiuttajana, mutta myös isossa roolissa ulkokentällä. Siihen saattaa olla tulossa muutos.
– Ollaan pohdittu, olenko jokeri vai myös ulkopelissä mukana, hän kertoo.
– Luultavasti talvi mennään niin, että mä olen jokeri. Katsotaan sitten kesällä, tarvitaanko minut sinne ulkokentälle.
Tämä artikkeli on alun perin julkaistu Länsi-Suomi-lehden nettisivustolla.